Näytetään tekstit, joissa on tunniste DLPmisc. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DLPmisc. Näytä kaikki tekstit
tiistai 5. toukokuuta 2015
Vuodesta 1995 Pariisin Disneylandin Luonto- ja Ympäristöosasto on järjestänyt ranskankielisiä opaskierroksia, joissa keskitytään alueen maisemasuunnitteluun, kasvien hoitoon, puiden leikkaamiseen jne.

Näiden kasviteemaisten kierrosten aikana pääsee tutustumaan alueen luonnon ihmeisiin ja Disneyn osaamiseen teema-alueiden kasveihin liittyen.

Tässä muutamia suosikkikohtia:

LUE LISÄÄ...

torstai 9. huhtikuuta 2015
Monissa Disneylandin ajeluista matkaajat kuvataan. Ajelun jälkeen jokainen voi käydä naureskelemassa omia kuviaan monitoreista ja rahaa vastaan lunastaa kuvan itselleen.


Aika monella kuva jää kuitenkin ostamatta - usein johtuen hinnasta.
LUE LISÄÄ...

Tunnisteet:

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015
Tammikuun lopulla Ranskassa alkoi hyönteismyrkkyjen vähennyskampanja. Sen tavoitteena on vähentää niiden käyttö puoleen vuoteen 2025 mennessä. Ranska on tähän asti käyttänyt kolmanneksi eniten myrkkyjä koko maailmassa.

kuva (c) Disneyland Paris

Pariisin Disneylandissa on oltu aikaansa edellä ja siellä alettiin jo 2008 toimia asian hyväksi.
LUE LISÄÄ...

Tunnisteet:

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Lumien sulaessa keväinen aurinko alkaa kutitella yhä useampia suuntaamaan ajatuksensa puutarhaan.


Nyt on siis hyvä ajankohta uhrata muutama ajatus aika isolle puutarhalle nimeltään Disneyland Paris.

LUE LISÄÄ...

Tunnisteet:

perjantai 6. maaliskuuta 2015
Pariisin Disneyland kuvailee itseään yritykseksi, joka välittää.


Vuodesta 2010 vuoteen 2013 yhtiö palkkasi 215 seniori-ikäistä erityisen seniori-ohjelman kautta.

LUE LISÄÄ...

Tunnisteet:

perjantai 27. helmikuuta 2015
Pariisin Disneylandissa on kaikkineen 15000 työntekijää (Cast Member), joka jo sinänsä on aika vaikuttava luku.


86% heistä on vakituisessa työsuhteessa.
LUE LISÄÄ...

Tunnisteet:

sunnuntai 24. elokuuta 2014
Viime viikon lauantaina esitin seuraavat kysymykset:

Mikä kuvista ei kuulu joukkoon eli mitä näistä ei ole otettu Pariisin Disneylandissa?

Missä Disneylandissa loput yhdeksän kuvaa on otettu?

Tässä tulevat vastaukset:

LUE LISÄÄ...

sunnuntai 17. elokuuta 2014


Pariisin Disneylandin kaupat pitävät sisällään myytävien tuotteiden lisäksi paljon muutakin. Jokaisen sisustus menee linjassa ympäristönsä kanssa.

LUE LISÄÄ...

lauantai 16. elokuuta 2014
Tämän viikon kysymys liittyy alla oleviin kuviin:

Mikä kuvista ei kuulu joukkoon eli mitä näistä ei ole otettu Pariisin Disneylandissa?

Missä Disneylandissa loput yhdeksän kuvaa on otettu?

LUE LISÄÄ...

sunnuntai 10. elokuuta 2014
Casey´s Corner Central Plazan päässä Main Streettiä perustuu Ernest Thayerin 1888 kirjoittamaan runoon, joka julkaistiin ensi kertaa San Francisco Examinerissa 3. kesäkuuta 1888.

LUE LISÄÄ...

lauantai 9. elokuuta 2014
Pariisin Disneylandin kaupat ovat täynnä toinen toistaan houkuttelavampia tuotteita ostettavaksi.

LUE LISÄÄ...

sunnuntai 3. elokuuta 2014
Osa Pariisin Disneylandin kohteista perustuu elokuvaan. Osassa innoituksen lähteenä on ollut Disneyn oma elokuva osassa jonkun muun elokuvataiturin tuotos. Onpa niinkin, että osa ajeluista on ollut innoituksen lähteenä uusille elokuville.

Tehdäänpä siis selkoa, mitkä elokuvat kannattaa katsoa (tai olla katsomatta näkökulmasta riippuen) ennen reissua Pariisin Disneylandiin.

Main Street Disneyland-puistossa ei tarjoa yhtään varsinaista ajelua perustuen elokuviin, vaikka monia viittauksia sieltäkin löytyy.

LUE LISÄÄ...

lauantai 2. elokuuta 2014
Jatkamme kysymyksellä numero kaksi. Muistattehan, että ensimmäiseen kysymykseen voi vastata vielä puoleenyöhön asti.

LUE LISÄÄ...

lauantai 26. heinäkuuta 2014
Ajattelin aloittaa uuden sarjan, jossa säännöllisen epäsäännöllisesti esitän kysymyksiä liittyen Pariisin Disneylandiin. Viikko kysymyksestä julkaisen jutun, jossa kerron vastaukset hiukan vielä aihetta syventäen.

Ensimmäisenä sukelletaan elokuvien maailmaan...

LUE LISÄÄ...