tiistai 18. helmikuuta 2014
Matka Pariisin Disneylandiin osa 5
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Tiistai 4.2.2014

Kuten aiemmin mainitsin meidän ja isovanhempien huoneiden välissä oli sisäovi. Lapsista ja isovanhemmista oli mukava käydä toivottamassa hyvät yöt ja huomenet yökkäreissä. Samalla saatiin synkronoitua molempien huoneiden lähtövalmius.


Aamupalalle saavuimme jo totutusti seitsemän aikoihin. Tänään oli Retkeilijä-Mikin vuoro käydä tervehtimässä meitä aamiaisella.



Tällä kertaa koko porukka nousi 8:20 RER-junaan. RER on lyhenne sanoista Réseau express régional eli suomeksi nopea paikallisverkosto.

RER-junat keräävät matkaajia (pääasiassa työmatkoilla) Pariisin ympäristön kunnista. Pariisiin ulkopuolella kuljetaan pääasiassa maan päällä, mutta Pariisiin saavuttaessa sukelletaan maan alle. Vaikka RER sinänsä toimii erillisenä verkostona, yhteiset asemat yhdistävät sen Pariisin metroon.

Chessy eli Disneylandin asema on RER A -linjan päätepysäkki, joten me pääsimme istumaan. Muutaman aseman jälkeen juna alkoi olla seisomapaikkoja myöten täynnä.

Ranskalaiset eivät suomalaisten tyyliin tunne häpeää istua vieraiden ihmisten vieressä, joten jokainen vapaa paikka täyttyy heti, kun joku peppunsa nostaa.


Ajoimme RERrillä Charles de Gaulle Etoille -asemalle (matka kesti noin 45 minuuttia). Sieltä nousimme maan pinnalle aivan Riemukaaren vierestä.


Jalankulkutunnelia pitkin siirryimme liikenneympyrän keskellä sijaitsevan Riemukaaren juurelle. Siellä on tuntemattoman sotilaan hauta, jolla palaa ikuinen tuli.


Pariisin bulevardit lähtevät säteittäin Riemukaarelta. Niistä isoin ja kuuluisin - Champs Elysees - johtaa suoraan Louvrelle.


Vastakkaisesta suunnasta löytyy la Defencen bisneskaupunki ja uusi riemukaari Grande Arche.


Pariisin päiväksi Doombuggyt olivat saaneet lepopäivän ja Elkun kulkupelinä olivat Hauckin sattarit.

Aiempien kokemusten pohjalta tiesimme, että Pariisi ei ole lastenratasystävällinen kaupunki. Vaikka olimme tässä vaiheessa olleet vajaan puoli tuntia liikkeellä jalkaisin, olimme kantaneet rattaita jo sen seitsemät rappuset.

Metrossa on toki paljon liukuportaita, mutta siirtymäreiteillä on todella paljon normaaliportaita muutamasta askelmasta täysiin kerrosnousuihin.


Meille oli tälle päivälle varattuna kiertoajelu / Seinen risteily -yhdistelmä. Olin ostanut paketin netistä.
Aikuisten paketti oli 32,30€ / hölö. Alle 4 vuotiaat pääsevät veloituksetta (4-12 vuotiaat hinta on 18,50).

Sivuilla annetaan ymmärtää, että päivämäärä vaikuttaa hintaa eli liput saattavat olla kesällä kalliimpia. Liput voi ostaa myös bussin ovelta hieman kalliimmalla hinnalla.


Bussireitillä on yhdeksän pysäkkiä, joilla voi hypätä välillä pois ja uudestaan kyytiin. Yhteenmenoon istuttuna kierros kestää reilun kaksi tuntia.

Reitti kiertää Pariisin keskustan tunnetuimmat maamerkit ja nähtävyydet. Bussit ovat kaksikerroksisia. Yläkerta on katoton ja avoin eli talvikeleillä aika holotna. Kannattaa huomioida myös, että raput alakertaan ovat avoimet eli myös alakerrassa vetää melkolailla.


Ensimmäisellä pätkällä bussissa ajelimme Grand Palais, Petit Palais sekä Trocaderon ohi Eiffel-tornille. Tällä kertaa ihailimme tornia vain alavinkkelistä.

Laskeuduimme pitkiä RAPPUSIA pitkin Seinen rantaan tähtäimessä seuraava risteilylähtö. Netin mukaan lähtö pitäisi olla aina tasatunnein, mutta ranskalaisittain se oli vartin yli.



Risteilyosuuden paketista hoitaa Bateaux Parisienne. Sen veneet ovat talviaikaan lasiseinin ja katoit katettuja sekä lämmitettyjä.

Risteilyisäntä kertoili joitain asioita, mutta penkkien välissä olevista luureista kuului myös selostus, jonka kieli oli valittavissa - ei tietenkään suomeksi.


 Risteily tarjoaa myös samoja monumentteja kuin bussikierroskin - tässä on Grand Palais.





Reitti kulkee Notre Damen ohi ja alus kääntyy hiukan sen jälkeen. Risteily kestää noin tunnin.


Menomatkalla väärällä puolella sijainneet kohteet voi kuvata palatessa - d´Orsayn taidemuseo


Risteilyn jälkeen oli lounasaika. Nautimme sen Eiffel-tornin varjossa proomulla sijaitsevassa Bistro Parisienne -ravintolassa.


Vaihtoehtoina oli päivän pasta (Lasagne 11€, oli hyvää ja sitä oli riittävästi) tai päivän lautanen, joka rakennettiin esimerkiksi riisistä, ratatoillesta ja kanasta (hinta 13€).

Lapsille paistettiin varta vasten maalaisranskalaisia ja sen kaveriksi laitettiin reilusti kanaa. Otimme kummallekin lapselle oman annoksen ja niistä veloitettiin yhteensä yhden aikuisen hinta 13€. Täälläkin lasten annokset olivat järkyttävän isoja!

Ravintolassa oli melko rauhallista ja tyhjää, kunnes ruokailumme loppuvaiheessa sisään tuli todella iso seurue (muutamia kymmeniä ihmisiä). Tämä oli kuitenkin hyvä vaihtoehto lounaalle. Suosittelen. HUOM! Ravintolassa syöminen ei edellytä risteilyä.


Tässä tämä pakollinen Eiffel-kuva.


Lounaan jälkeen kiipesimme raput ylös pysäkille ja hyppäsimme bussin kyytiin. Champ de Mars, Invalides ja Louvre -pysäkit jäivät väliin, kun nousimme pois kyydistä meidän rouvamme - Notre Damen - luona.



Sekä Elias että Aino olivat nukahtaneet bussissa, niinpä iskä jäi lasten kanssa istuskelemaan ulkosalle.




Loppuseurue kävi tutustumassa Notre Dameen sisältä.


Tässä vaiheessa alkoi veto loppua vanhemmiltakin reissaajilta ja niinpä hypättiin bussiin. Reitti kulki d´Orsayn ja Operan ohi lähtöpisteeseemme Riemukaarelle.

Viiden minuutin odottelulla pääsimme 15:52 lähtevään junaan kohti Chessyä.


Lapset heräilivät junaan päästyämme ja vaati pari hedelmäkarkkiaskillista lahjuksia, jotta kakarat pysyivät kurissa perille asti.


Koska keli oli hyvä päätimme kävellä Disney Villagen läpi ja käydä vähän haistelemassa tuliaisostoksia varten.



Hotellille päästyämme isovanhemmat jäivät huoneeseen lepäilemään, mutta me nappasimme uikkarit mukaan ja lähdimme uimaan.


Sequoia Lodgen uima-allas sijaitsee erillisessä rakennuksessa päärakennuksen vieressä. Sinne pääsee kulkemaan katettua käytävää pitkin eli sateessa ei joudu tallustamaan, mutta ulkokautta kumminkin.

Itse allasosasto on hieno. Uima-allas on melko hyvän kokoinen, mutta koko matkalta noin 130-140cm syvä. Kesäisin sama allas jatkuu vielä ulkosalla.

Monissa arvosteluissa sanotaan ja omakin mielikuva oli aiemmin, että vesi olisi ollut jotenkin kylmää. Nyt se tuntui ihan mukavalta. Eliaskin polskutteli parikymmentä minuuttia eikä alkanut palella.


Altaaseen laskee vesiliukumäki, mikä tuo oman lisänsä altaassa viihtymiseen.

Lisäksi allastilassa on lasten kahluuallas ja poreallas.

Pesuhuonetiloissa on tavallinen sauna ja höyrysauna. Tällä kertaa tavallisessa saunassa oli suomalaisellekin riittävän lämmintä.

Pukuhuonetilat muuten ovat surkeat - ainakin suomalaisiin uimahalleihin ja kylpylöihin tottuneelle.

Lokerot ovat pieniä. Kyllä niihin juuri yhden aikuisen ja yhden lapsen vaatteet mahtuvat, mutta kun niitä on neljä päällekkäin ja seinä täynnä tunkua riittää.

Pukuhuone on pieni kooltaan ja ainoastaan sen keskellä on yksi pieni penkki istumista varten. Häveliäimmille on kyllä erillinen pukukoppi, mutta siellä on vain yksi naula vaatteille eikä penkkiä.

Allas on avoinna vain hotellin asukkaille eikä sen käytöstä peritä erillistä maksua. Jos et asu Golden Forest Club -huoneessa, tuo pyyhe huoneestasi. Pyyhevuokrana peritään muuten pari euroa / pyyhe.


Piristävän pulahduksen jälkeen oli aika iltaruokailuun. Alunperin oli ollut ajatus ruokailla Beaver Creek -ravintolassa, mutta koska se oli suljettuna vierailumme aikana, vaihdoimme Hunter´s Grill - ravintolaan. Kummatkin sijaitsevat Sequoia Lodgessa itsessään.

Pöytävaraus kannattaa ehdottomasti tehdä, sillä useana iltana todistimme pitkää jonoa ravintolan edustalla.


Hunter´s Grill on buffetravintola ja vielä melko kallis sellainen. Aikuisten buffet maksaa 30,99€ ilman juomia ja lasten 3-12 vuotiaiden 15,99€. Lasten buffettiin kuuluu yksi juoma. Alle kolmevuotias syö ilmaiseksi.

Tarjonta on laaja ja esimerkiksi erilaisia paistettuja lihavaihtoehtoa on paljon. Tämä on varmaan yksi syy kovempaan hintaan. Tietysti se, että ei tarvitse poistua hotellin katon alta oli meille tässä vaiheessa iltaa myös muutaman euron arvoista.




Tunnisteet: , , ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!