perjantai 21. helmikuuta 2014
Matka Pariisin Disneylandiin osa 8
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Perjantai 7.2.2014


Ei ollut Minni enää niin iso,kun perjantain aamupala alkoi. Aino oli tuonut kotoa oman Minnin ja tässä poseerataan sen kanssa.



Uskokaa tai älkää, mutta tämä Minnin talutuskuva ei ole lavastettu.


Aamiaista jatkettiin jälleen Salon Mickeyssä ja sen jälkeen päivä aloitettiin Walt Disney Studios -puistossa. Ihan ekaksi äiskä ja iskä kurvasivat Tärskyn vuoristorataan.



Matka tehdään kilpikonnankuorissa. Pienen pätkän vaunut kurvaavat ulkokautta, sitten Nemon maisemien läpi Itä-Australian virtaan. Virtaan päästyään vaunut saapuvat isoon pimeään halliin eikä riitä että rata tekee mutkia ja mäkiä vaan vaunut alkavat pyöriä pystyakselin ympäri.


Vanhempien päästessä ajelulta näimme yhden tutun saapuvan. Nyt mummokin jo tiesi, kuka on Buzz Lightyear.



Ohikulkiessamme kävimme tervehtimässä parit monsterit.


Tavoitteena oli kello 11:00 näytös Cinemagiquesta. Monet ohittavat tämän, koska se on elokuva. Ei kannattaisi, sillä se ei ole pelkästään elokuva. ;-)

Sen enempää juonta paljastamatta kyseessä on matka elokuvan historian läpi alkaen mykkäfilmeistä nykyleffoihin.

Pääosissa nähdään Martin Short ja Julie Delpy. Taikurin  roolissa nähdään Alan Cumming, jonka useimmat tuntevat Eli Goldina Good Wife -TVsarjasta.


Elokuvassa puhutaan englantia ja ranskaa, mutta puhetta ei tarvitse ymmärtää pysyäkseen juonessa mukana, sillä se perustuu paljolti pelkkään visuaalisuuteen.

Meidän lapsetkin jaksoivat hyvin katsella tämän noin 25 minuuttia kestävän pätkän. Eliakselle muutamat kohdat tuntuivat hiukan pelottavilta.


Elokuvasta suoraan Stitch Live -esitykseen. Tästä kuten Disney Junioristakin on useamman kielisiä esityksiä. Eri kieliversioiden ajat löytyvät teatterin edustalla olevasta näyttötaulusta.

Esityksessä piirrettyyn Stitchiin otetaan yhteys videopuhelun välityksellä. Yllättäen Stitch alkaakin keskustella yleisön kanssa. Kyllähän se hölmöltä tuntuu, että piirroshahmo reagoi ja vastailee live-yleisölle, mutta totta se on.


Seuraavaksi kohtasimme vielä Arielin, joka oli tapaamassa ihmisiä Cinemagiquen edustalla.


Sitten siirryimme Disneyland Parciin. Meillä oli pöytävaraus Walt´s -ravintolaan kello 13:00.

Walt´s sijaitsee Main Streetin poikkikadulla osoitteessa Flower Street 1401. Kyltissä mainitaan, että ravintola on perustettu 1901 Chicagossa. Osaako joku sanoa, mihin nämä kolme asiaa viittaavat? Vastauksia kommentteihin.


Itse ravintola sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa. Huoneet on teemoitettu Disneylandin maiden mukaan. Me olimme Discoveryland-huoneessa.


Huone on sisustettu Art Nouveau -tyyliin runsailla koristeilla. Huoneen keskipisteenä on tämä Nautilus-takka.

Pöytään ensimmäisenä tuodun leivän mukana tuli voita d´Isignyn kylästä Ala-Normandiasta. Disneyn suku on lähtöisin sieltä. Disney on siis matkalla vääntynyt d´Isignystä.


Elias sai taas kunnon satsin kanaa ja ranskalaisia. Annoksen hinta oli 9,99€.


Kaikki aikuiset menivät samalla kaavalla. Alkuruokana lämpimiä tomaatteja ja vuohenjuustoa.


Pääruokana nautimme lehtileikattua naudanpihviä paistetuilla perunoilla.


Aterian kruunasi hedelmäinen juustokakku. Nämä oli valittu Menu Cartelta, jonka hinta on 39,28€/hlö sisältäen juoman.


Aino otti lasten menun: Lasten alkusalaatti, Kanaa ranskalaisilla ja kuvan jälkkäri. Kuitissa lukee milkshake, mutta vaikutti enemmän rahkalta tms. Menun hinta juoman kanssa oli 15,99€.


Äiskä lähti nukuttamaan lapsia päiväunille. Iskä ja isovanhemmat painelivat tutkimaan Nautilusta Discoverylandiin.


Ensin rappusia alas ja sitten vedenalaista tunnelia sukellusveneelle. Ensimmäisenä saavutaan painolastiosastolle.



Sitä seuraa kapteeni hytti ja karttahuone.



Vesilukon vieressä roikkuvat sukelluspuvut valmiina seuraavalle retkelle.


Suuren salongin ikkunan takana lymyilee hurja mustekala.


Salongissa on myös kapteeni Nemon urut.



Nautilus sijaitsee aivan Space Mountainin kupeessa.


Kiersimme Space Mountainin ympäri Star Traders -kauppaan. Oli nimittäin aika tehdä viimeisetkin tuliaisostokset.


Tällä kertaa kuljimme Discovery-arcaden kautta Main Streetin kauppoihin.



Karkkia jollekulle? Sitä löytyy Boardwalk Candy Palacesta.

Jatkoimme shoppailua Disney Villagessa ja kävelimme siitä hotellille.


Kaiken aikaa vähän ihmettelin, miksi ihmiset katsovat meidän lastenrattaisiin ja alkavat hymyillä. No, syy löytyi, kun pääsimme hotellin hissiin. Aino oli kääntynyt mahalleen nukkumaan eli pyllisti vastaantulijoille.


Golden Forest Loungessa oli juuri sopivasti iltapäivän kakkutarjoilu, joten oli iltapäiväkahvin ja herkkujen aika.


Kahvittelun jälkeen me keräsimme kasaan uimakamppeet ja suuntasimme altaalle. Isovanhemmat lähtivät pienelle kävelylle hotellin ympäristöön.




Uinnin jälkeen kävimme vielä vähän shoppailemassa Disney Villagessa ja iltaruokailu hoitui huoneessa Earl of Sandwichistä haetuilla eväillä.


Eliakselle ainakin maistuivat jälkkäriksi minimuffinsit - suklaata tottakai!




Tunnisteet: , , ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!