Maanantai 3.2.2014
Etukäteen oli pelätty, miten lasten sisäinen kello käy Ranskan aikaa. No, Elias heräsi normaalisti seitsemältä Suomen aikaa eli kuudelta Ranskassa. Aino olisi nukkunut vaikka puoleenpäivään.
Kello kuuden herätys oli oikeastaan ihan OK. Aamupalaa olimme joka tapauksessa kaavailleet kello seitsemään.
Kuka haluaa herätä lomalla noin aikaisin? Henkilö, joka haluaa välttää pahimmat ruuhkat.
Normaalisti aamiainen Sequoia Lodgessa on jommassa kummassa tai molemmissa hotellin ravintoloista. Golden Forest Clubilla on kuitenkin oma Lounge-tilansa, jossa me nautimme aamiaisesta.
Normaali aamiaiselle varataan sisäänkirjautumisen yhteydessä kellonaika, jolloin aamiaiselle pääsee. Golden Forest Clubin aamiaiselle voi mennä mihin aikaan tahansa.
Tarjottava aamiainen itsessään on täsmälleen sama: Croissantteja, Suklaacroissantteja, sämpylöitä, Ciabattaa, paahtoleipää. Niiden kaveriksi on kahta lajia juustoa, kolmea lajia leikkelettä voiden, margariinien ja marmelaadien lisäksi. Kolmea lajia muroja, erilaisia jugurtteja ja lasten rahkoja/vanukkaita. Juotavaksi oli appelsiini-, omena- ja ananasmehua ja automaatista erilaisia kuumia juomia.
Lämpimiä vaihtoehtoja (muna, pekoni, pavut jne.) saa lisämaksusta. Itse en ole niitä koskaan kaivannut, vaan perusvaihtoehdot ovat enemmän kuin riittäneet.
Meidän maitopoika Eliakselle otimme juotavaksi maitoa muroihin tarkoitetusta kannusta.
Normaali aamiaisesta Golden Forest Clubin erottavat myös vierailevat hahmot. Ensimmäinen hahmo saapui noin 7.30 ja koska salissa oli meidän lisäksi vain kolme muuta perhettä, hahmoilla riitti reilusti aikaa lapsille ja aikuisille.
Hahmo viipyy paikalla puolisen tuntia ja pian sen jälkeen tulee uusi hahmo kehiin.
Aino oli edellisen reissun tapaan rohkeasti halaamassa Minniä. Elias oli innoissaan, kun näki Minnin, mutta Minnin tullessa lähemmäksi suu kääntyi mutruun: " Minni Iso!"
Kuten hahmokirjoituksissani mainitsin hahmon koko pelotti. Tosin viikon myötä Eliaksen rohkeus kasvoi. Uskoisin, että aamiaistapaamisten rauhallisuus auttoi tässä.
Kun mummo ja Aino saivat masut täyteen, oli aika lähteä päivän seikkailuihin.
Retkueemme jakautui kahtia: äiskä, mummo ja pappa lähtivät Pariisiin Luovrea katsastamaan, iskä ja lapset jäivät Disneyn territoriolle.
Lastenrattailla etenevä joukkio suuntasi ensinnä Sequoia Lodgen ulkoleikkipaikalle. Kuten olin ajatellutkin se ei ollut kovin erikoinen. Siellä oli kokonaiset kaksi laitetta: keinulauta ja jousihevonen. Lapset kokeilivat molempia lyhyesti ja sitten Aino totesi: "Iskä, mennään jo!"
Jatkoimme Rio Granden (joki Cheyenne ja Santa Fe välissä) rantaa ohi Sequoia Lodgen uimahallin ja lisärakennusten.
Hetken kuluttua saavuimme Santa Fehen, joka on Navajo Pueblo intiaanien tyyliin rakennettu. Tosin vuosi sitten asuinrakennukset remontoitiin täysin ja niihin lisättiin hienoisesti Autot-teemaa. Mielestäni tämä on tehty hienosti, eikä liian päällekäyvästi.
Kiipesimme tälle käärmeen näköiselle näköalatasantelle alueen keskellä.
Hotellin päärakennuksen parkkipaikka on kuin Drive In -leffateatteri. Alunperin valkokankaalla komeili Clint Eastwood - nyt sen ovat vallanneet Salama ja Salli.
Seuraavaksi vaelsimme Rio Granden lähteille. Joki laske Lac Disneyyn ja sieltä vesi pumpataan takaisin joen alkupäähän.
Kuten näkyy keli oli hieno ja aurinkoinen, mutta tosi kylmä. Varsinkin varjopaikoissa maa oli jäässä ja liukas vielä pitkälle aamupäivään.
Jatkoimme vaellusta Rio Granden toista puolta läpi hotelli Cheyennen. Se on kuin astuisi villin lännen kaupunkiin.
Hotellin huoneet ovat molemminpuolin katua sijaitsevissa rakennuksissa.
Vastaanotto, ravintola, baari ja kauppa ovat alueen keskivaiheilla sijaitsevassa päärakennuksessa.
Meidän tavoitteenamme oli kuitenkin Cheyennen leikkipaikka tässä linnoituksessa. Olin nähnyt siitä kuvia ja käsittääkseni se on hotellien leikkipaikoista paras. Valitettavasti portit olivat kiinni.
Matka jatkui siis kovin nopeasti joen vartta Lac Disneylle.
Järven vastarannalla sijaitsee hotelli Newport Bay Club.
Sitä vastapäätä on Hotel New York. Näiden välissä järven rantaa on Sequoia Lodge ja sitä vastapäätä Disney Village - ostos/ravintola-alue.
Disney Villagen läpi nyt myös meidän matkamme kävi - kohti Disneyland Parcin portteja.
Opastuspisteen vierestä löytyy tämä vaatimattoman näköinen ovi. Se aukeaa koputtavalle, mutta vain jos sattuu olemaan EuroDisney SCA:n osakkeenomistajaklubin jäsen.
Salon Mickey on klubilaisille auki joka päivä 9-11 välisenä aikana. Klubin jäsen voi käydä siellä vieraineen (vierasmäärä ja muut ehdot määritellään täällä) nauttimassa veloituksetta kahvia, teetä kaakaota, mehua ja vettä sekä pikku purtavaa; croissanttia, cookieita, muffineita.
Meille kolmelle maistui jätticookie ja vielä isompi muffinssi sekä appelsiinimehu ja kahvi.
Lisää kuvia Salon Mickeyn hulppeista sisätiloista tulee myöhempien päivien kohdalla.
Salon Mickeystä on oma sisäänkäynti puistoon ja suuntasimmekin Disneyland Parciin pienelle kierrokselle.
Aikamme kierreltyämme palasimme hotellille muuttamaan ravintolavarauksiamme. Olimme ajatelleet syövämme pöytiintarjoiluravintoloissa iltaruokailumme, mutta jo ensimmäinen puolipäivää puistossa oli osoittanut, että vanhemmat ja nuoremmat jalat kaipasivat lepohetkeä kesken päivän. Ravintolassa istuttava 1,5 tuntia auttaisi tässä. Niinpä vaihdoin ruokailuaikoja niiltä osin kuin se oli mahdollista.
Hotellin aulassa törmäsimme tähän tyyppiin, joka kävi nuolemassa Ainon naamaa.
Lisäksi tsekkasimme sisäleikkipaikan. Seinämaalauksesta hahmojen tunnistamisen ja piirrettyjen elokuvien lisäksi sekään ei tarjonnut paljon hupia.
Sitten painelimme Golden Forest Loungeen. GF huoneissa asuvien on mahdollista 12-22:30 välissä käydä veloituksetta nauttimassa alkoholittomia juomia Loungessa. Samaa merkkiä meni kaikille.
Vielä oli hetki aikaa piirrellä huoneessa ennen kohtaamista muun retkueen kanssa.
Toinen poppoo oli noussut 8:20 lähtevään RER-junaan kohti Pariisia. Juna-asema on aivan keskellä Disneylandia - puistojen ja Disney Villagen välissä. Matka sieltä Chatellet - les Halles -asemalle kestää noin 45 minuuttia. Hintaa aikuiselta peritään 15€ menopaluusta.
Perillä odotti lyhyt kävely Louvreen.
Louvreen vierailemiseen oli varattuna aamupäivän verran. Ei ollut tarkoituskaan nähdä kaikkea - tosin ei se olisi edes koko reissun aikana olisi ollut mahdollista.
Louvressa on galleriakäytäviä noin 16 kilometriä. Joku on laskenut, että kaikkien esillä olevien teosten näkemiseen menisi 4 kuukautta.
Luovressa käyneet tietävät, että siellä iskee myös hyvin pian Louvre-tauti. Tilat ovat kattomaalauksineen ja koristeluineen valtavan hienoja ja täynnä toinen toistaan upeampia taideteoksia. Kuitenkin muutaman gallerian käymisen jälkeen ne alkavat kaikki tuntua samalta ja jo kertaalleen nähdyiltä.
Muutamat valitut mestariteokset nähtyään retkue suuntasi takaisin RER-asemalle ja kello 13:09 junaan.
Toinen puolikin seurueesta oli lähtenyt liikkeelle. Tavoitteena oli rendezvous Val d´Europessa. Se on Disneyn rakennuttama "uusi kaupunki" yhden pysäkin päässä Disneylandista. Menopaluu aikuiselle maksoi 3,70€, alle 4 vuotiaat eivät maksa mitään.
Seurue kohtasi tässä RER-asemalla ja käveli pari sataa metriä Val d´Europen ostoskeskukseen.
Tästä ostoskeskuksen ovelta käveltiinkin sitten noin 800m keskuksen sisällä ravintola-aukiolle.
Kohteenamme oli ravintola Hippopotamus, joka on ranskalainen ketjusyöttölä. Tarjolla on pihvejä, purilaisia, ym. tuhtia. Tässä on menu ranskaksi (ravintolassa menun saa myös englanniksi)
Nälkä oli niin suuri, etten tajunnut ottaa kuvia annoksista, joten saatte tyytyä jälkkärikuviin.
Iskä otti Caramel Addictin! SUPERNAM! Oli muuten makeaa.
Sitten olikin aika hypätä taas RER-junaan ja ajaa kolmen minuutin matka Disneylandiin.
Sitten olikin jo iltatoimien aika. Pienet iltalukemiset ja punkkaan.

Kaikkinensa nämä syömingit kustansivat 121,80€. Kaikkien maha kumminkin täyttyi kukkuroilleen ja mummokin sai Cognacin kurkkukipuunsa (tosi juttu).
Eliaksen nokkamuki tosin jäi lähtöhässäkässä ravintolaan.
Tärkein syy kohtaamiseen Val d´Europessa oli kuitenkin vasta edessä nimittäin käynti Hypermarket Auchanissa.
Toki pikku purtavaa saisi Disneylandin alueeltakin, mutta Auchanissa valikoima on valtava ja hinnat murto-osan. Yleensä ostamme täältä tarvittavat vaipat (tuomme vain ensimmäisiksi päiviksi), juotavia ja naposteltavia hotellihuoneeseen sekä tuliaisviinakset.
Viini ja viinahyllyjä riittää kymmeniä metrejä lattiasta kattoon. Tunnelma on kuin astuisi isoon Alkoon, vaikka ei poistu ruokakaupasta. Usein hyllyistä löytyy myös tarjoushintoja.
Sitten olikin aika hypätä taas RER-junaan ja ajaa kolmen minuutin matka Disneylandiin.
Hotellissa pyssäsimme vielä Golden Forest Loungessa iltakahvilla. Kello 16-18:00 välillä tarjolla on ilmaiseksi juotavien lisäksi erilaisia kakkusia, karkkeja ja hedelmiä. Hyödynsimme tätä tarjoilua useammin kuin olin etukäteen ajatellut.
Jos olisimme ostaneet vastaavan tuotepaketin jostain Disneyn kahvilasta lasku koko porukalta olisi ollut noin 20€ / kerta. Rahanarvoinen etu siis.
Sitten olikin jo iltatoimien aika. Pienet iltalukemiset ja punkkaan.
Ei kommentteja :
Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!