Kirjoittanut:
Mikko Hiiri
Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Tässä vielä Lasten Askartelun -päivän tuotokset liikkeessä.
Ensin Eliaksen MonsteriPurkki:
Sitten Ainon Rasse-serkulle tekemä Angry Birds -askartelu:
Tunnisteet:
askartelu
Tälle päivälle poimin mielestäni hyvän päivän jenkkien teemapäiväkalenterista. Tänään vietetään nimittäin Lasten askartelun -päivää.
Tunnisteet:
askartelu
Joulukuussa 1988 (!) Mikko Hiiri teki matkan Floridaan - lähinnä Walt Disney Worldiin. Reissussa olivat mukana isäukko Erkki ja Saara-sisko.
Seuraavana keväänä matka antoi innostusta muutamalle askarteluprojektille.
Seuraavana keväänä matka antoi innostusta muutamalle askarteluprojektille.
Tunnisteet:
askartelu
Roosa-serkku täytti vuosia menneenä viikonloppuna. Ihan niinkuin jokainen esiteini Roosallakin on pohjaton kaipuu rahaan. ;-)
Tunnisteet:
askartelu
Useampana viime talvena olen kärsimättömänä odottanut, että pääsen rakentamaan lumilyhtyjä. Sopivan kelin tultua ei muuta kuin lapaset lumeen ja palloja kasalle. Suurella ylpeydellä kynttilänpätkä sisään ja palamaan.
Yleensä viimeistään seuraavana päivänä keli on mennyt plussalle ja lyhty nurin. Tänä vuonna päätin, että niin ei käy.
Yleensä viimeistään seuraavana päivänä keli on mennyt plussalle ja lyhty nurin. Tänä vuonna päätin, että niin ei käy.
Kirjoittanut:
Mikko Hiiri
Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Ainakin meillä kertyy kaappiin erilaisia kynttilän pätkiä. Nuuka kun on ei niitä raaski poiskaan heittää. Kapselikeittimen käytettyjä kapseleita sen sijaan lentää roskiin läjäpäin. Päivänä eräänä tuli ajatus, että nämä kaksihan voisi yhdistää.
Kapseleista saa ihan kelpo kynttilämuotteja. Ensin leikataan päällikalvo reunoja myöten pois. Sitten sama operaatio välissä olevalle suodatinkalvolle. Jos mahdollista, käytä joidenkin kahvilaatujen maitokapseleita, koska niissä ei ole välikalvoa.
Kahvinporot kun kopistelee pois niiden alta löytyy foliokalvo. Kun sen leikkaa uloimpana olevaa uraa pitkin irti, lähtee samalla myös sen alla oleva venttiili pois.
Sydänlankaa löytyy askarteluliikkeistä esim. Sinooperissa ohut sydän 3m paketissa maksaa pari euroa. Jos sulatettavat kynttilän pätkät ovat tarveeksi pitkiä, voi myös niiden sydämen kierrättää. Onkii ne vain ylös sulasta steariinista.

Ensi viikolla vietetään Eliaksen 2v ja Minttu-serkun 7v yhteissynttäreitä.
Alkuviikosta laitoin postiin kutsut, joten niiden pitäisi nyt olla perillä. Niinpä uskallan laittaa niistä blogipostauksen.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Viime viikolla kerroin parissa jutussa pienestä askarteluprojektista liittyen Pariisin Disneylandin saippuoihin (löytyvät tästä ja tästä)
Ainakin joka lapsiperheessä on jossain epämääräinen läjä yllätysmunista tulleita pikku ukkeleita. Koska ne ovat kivoja, ei niitä voi poiskaan heittää. Yleensä ne ovat vain jossain tylsässä purkissa kaapin päällä.
Nyt on aika pistää niistä ainakin osa esille.

Pariisin Disneylandin reissuilta on tarttunut mukaan hotellien Disney-saippuoita ja -shampoopulloja.
Tähän asti ne ovat majailleet yläkerran Mikki-vessan hyllyillä, mutta viime aikoina niiden hylly on alkanut olla niin täynnä, että on ollut vaarana, että joku niistä sukeltaisi tutkimaan vessanpönttöä vähän lähemmin.