Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pipari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pipari. Näytä kaikki tekstit
tiistai 23. joulukuuta 2014
Viime vuonna väänsin kilotolkulla piparitaikinaa ja tuloksena oli piparinen Fantasyland Pariisin Disneylandistä kruunattuna ISOLLA Prinsessa Ruususen linnalla.




LUE LISÄÄ...

lauantai 6. joulukuuta 2014
Viime sunnuntaina kirjoittelin Elsan Pumpulitähti-pipareista ja tänään on vuorossa pikkusisko prinsessa Annan Jääsydän-piparit.

Resepti on huomattavasti helpompi, sillä taikinana voi käyttää kaupan valmista piparitaikinaa.

Taikinan lisäksi tarvitaan vain Huurteisista tikkunekuista ylijäänyttä karkkimassaa murskattuna.

LUE LISÄÄ...

Tunnisteet: ,

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Joulun alla kirjoittelin pipariluomuksista, joista valtaosa lähti lahjoiksi lähipiirille. Kuvan piparilinna, le Chateau de la Piparie, jäi meille kotia koristamaan.
LUE LISÄÄ...

Tunnisteet: ,

maanantai 23. joulukuuta 2013
Tässä jo jonkun aikaa olen kirjoitellut pipareista. Nyt kun suurin osa luomuksista on lopullisilla lahjansaajilla (Lemille tulee Mummelikyydillä ja Tiina saa omansa tänään - ihan varmasti), voin julkaista kuvat luomuksista.


LUE LISÄÄ...

Tunnisteet: ,


Nyt on 9kg taikinaa leivottu.


Saisiko olla suklaaseen dipattuja Mikkejä?
LUE LISÄÄ...

Tunnisteet: ,

perjantai 20. joulukuuta 2013
Enää kilon paketti piparitaikinaa jäljellä. Kahdeksan kiloa = 8KG tähän mennessä kaulittu, leikattu, paistettu ja kasattu.

LUE LISÄÄ...

Tunnisteet: ,

tiistai 17. joulukuuta 2013
Tänään on taas jatkettu jouluvalmisteluja. 3D-suunnitelmat on tehty ja muutettu kaavoiksi.

LUE LISÄÄ...

Tunnisteet: ,

sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Tänään avattiin joulukalenterin ensimmäiset luukut. Myös jouluajan valmistelut alkoivat tänään.

LUE LISÄÄ...