maanantai 1. joulukuuta 2014
Nuukuuden huippu vai näppärä kierrätysidea?
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Ainakin meillä kertyy kaappiin erilaisia kynttilän pätkiä. Nuuka kun on ei niitä raaski poiskaan heittää. Kapselikeittimen käytettyjä kapseleita sen sijaan lentää roskiin läjäpäin. Päivänä eräänä tuli ajatus, että nämä kaksihan voisi yhdistää.

Kapseleista saa ihan kelpo kynttilämuotteja. Ensin leikataan päällikalvo reunoja myöten pois. Sitten sama operaatio välissä olevalle suodatinkalvolle. Jos mahdollista, käytä joidenkin kahvilaatujen maitokapseleita, koska niissä ei ole välikalvoa.

Kahvinporot kun kopistelee pois niiden alta löytyy foliokalvo. Kun sen leikkaa uloimpana olevaa uraa pitkin irti, lähtee samalla myös sen alla oleva venttiili pois.

Sydänlankaa löytyy askarteluliikkeistä esim. Sinooperissa ohut sydän 3m paketissa maksaa pari euroa. Jos sulatettavat kynttilän pätkät ovat tarveeksi pitkiä, voi myös niiden sydämen kierrättää. Onkii ne vain ylös sulasta steariinista.



Kun kapselit on pesty ja kuivattu, solmi sydän langan pätkä hammastikkuun. Pujota lanka pohjan reiästä ja teippaa huolella reikä umpeen.


Kananmunakenno on hyvä alusta valamiselle. Kapselit pysyvät pystyssä ja jos (kun) teippaus pettää, steariini ei ole pitkin pöytiä.


Laita vesi kiehumaan reilun kokoiseen kattilaan. HUOM! Pieniä määriä steariinia joutuu myös veden sekaan, huomioi se kattilaan valitessasi. Sulatusastiana käytin puolen litran mittaa. Siinä oli pieni kaatonokka ja avokahva, joten se sopi tähän käyttöön hyvin.


Lorauta pienet tipat steariinia sinetöimään reikä heti kun se alkaa sulaa, jotta se ehtii kovettua ennen varsinaista valamista. Muutenkin huomasin, että muottia ei kannata valaa kerrasta täyteen. Muutamalla valukerroksella varmistellaan muotin pitävyys, joskin valmiissa kynttilässä näkyy heikosti valukerrosten sauma.


Sinistä väriä sain heittämällä sekaan pieniä sinisiä kellukynttilöitä. Oikeita kynttilävärejä voi tietysti ostaa myös kaupasta.


Valun jälkeen muottien kannattaa antaa jäähtyä rauhassa. Kynttilöiden kovetuttua teippi pois, luja painallus muotin keskeltä ja kynttilä pulpahtaa pihalle.

Lopuksi käytin vielä kipsilevyraspia pohjan tasoittamiseen, jotta kynttilät eivät keikkuisi.



Tunnisteet: ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!