sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
TÄRKEÄÄ ASIAA PASSISTA!!!
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Vajaa kaksi vuotta sitten asioin edellisen kerran passiasioissa. Oletin, että tälläkin kertaa mentäisiin vanhan kaavaan mukaan.... mutta ei.


Kuten tiedätte Hiiri-pesue on kesällä lähdössä Pariisin Disneylandiin ja ajattelimme hoitaa passiasiat hyvissä ajoin ennen lähtöä.

Meerillä ei passia vielä ole ollutkaan ja Eliaksen passissa komeili Elias 6kk.


Kuten kuvasta näkyy poika on muuttunut tässä ajassa tunnistamattomaksi. Kaikki varmaan tietävätkin, että passin kanssa kannattaa olla tarkkana. Se ei nimittäin kelpaa voimassaolosta huolimatta, jos sen avulla ei voida tehdä varmaa tunnistusta.

Lasten kohdallahan passeissa ei ole sormenjälkiä tai allekirjoitusta, joten tunnistus on pelkästään kuvan varassa.

Kun sopiva päivä sitten oli päivähoitojen ja muiden suhteen katsottuna, tarkistimme netistä miten nimismiehen kanslia olisi auki.

Aukioloaikojen perässä luki meidän yllätykseksemme: Varaa Aika. (siis HÄH?)

No, ei muuta kuin linkistä eteenpäin. Sivulle tuli täytettävät ruudut kaikelle kengännumerosta tärkeämmälle. Vapaita aikoja ei tietenkään päässyt silmäilemään ennen kuin jokaisen ruudun ja asioimistarkoituksen lisätietoineen oli syöttänyt sivulle.

Sitten lähvähti eteen kalenteri vapaista ajoista. Ensimmäiseen vapaaseen aikaan meidän pikku kylässä oli melkein kuukausi. Siis ei voi olla totta, mutta niin vaan oli.

Silmäilin uudestaan sivua, jolta varaussivulle oli linkitetty. Linkistä hiukan eteenpäin löytyi teksti: Jos et varaa aikaa, varaudu odottamaan.

Me päätimme olla varaamatta aikaa ja marssimme valokuvauksen jälkeen nimismiehen kansliaan. Jokusia ihmisiä oli jonossa ja pari ajan varannut ilmaantui väliin (pari ajanvarannutta ei ilmaantunut ollenkaan).

Lasten täytyi tunnistamista varten olla mukana, joten ei muuta kuin Pikku Kakkonen padista pyörimään.

Hyvin meni ja 45 minuutin kuluttua asia oli hoidettu. Nyt vain odotellaan, että päästään hakemaan passit Ärrältä.

Odotellessa tuli kuultua, että pienetkin paikkakunnat ovat joutuneet ottamaan ajanvarauksen käyttöön. Isommilla paikkakunnilla jonot ovat kuulemma niin pitkät, että Valkeakoskella käydään paljon asioimassa Tampereelta ja jopa pääkaupunkiseudulta.

Kannattaa muistaa hoitaa passiasiat kuntoon ajoissa ennen matkaa.


P.S. Kaikki varmaan ovat huomanneet, että uudessa passissa esitellään suomalaisia eläimiä. Mutta tiedättekö miksi oikeanpuoleisella sivulla on joka aukeamalla hirvi?

Siihen on piilotettu pieni animaatio. Pleraamalla passin kulmaa sen saa juoksemaan.





Tunnisteet:

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!