perjantai 3. heinäkuuta 2015
Perjantaipulla: Sitruunaruutuja ja banaanijäädykettä
Kirjoittanut: Rouva Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!

Bongasin nämä ohjeet kahdesta eri blogista jokin aika sitten. Herkkuja yhdisti viileys, joten ajattelin niiden sopivan erinomaisesti samalle lautaselle.

Sitruunaruudut

Pohja:
4dl    vehnäjauhoja
1dl    sokeria
225g voita


Sekoita vehnäjauhot ja sokeri. Lisää pieneksi kuutioitu voi ja nypi jauhojen joukkoon. Perunasurvin toimii tässä myös hyvin.

Voitele vuoka ja painele taikinamuru käsin sen pohjalle. 20 cm x 30 cm vuoassa pohjasta tulee paksuhko, jolloin valmista kakkua voi syödä käsin. Oikeastaan lusikalla syötäessä on jopa riski, että kakkupala ottaa hatkat lautaselta.


Paista pohjaa 175 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes reunat alkavat ruskistua.

Täyte:
3dl     sokeria
½dl    vehnäjauhoja
4kpl   munaa
4kpl   pienen/keskikokoisen sitruunan kuori ja mehu


Raasta ensin kuoret, halkaise sitruunat puristamista varten vasta sitten. Jos puristat ne käsin, painele tai rullaile sitruunoita ensin pöydällä. Hedelmän solurakenne menee silloin rikki, jolloin saat niistä kaiken mehun irti.

Sekoita kaikki aineet ja kaada syntynyt täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista kakkua vielä noin 20 minuuttia. Ota pois aiemmin, jos pinta alkaa ruskistua.


Anna valmiin kakun jäähtyä ja laita se sitten jääkaappiin vetäytymään vähintään kahdeksi tunniksi.


Leikkaa kakusta pienehköjä paloja ja koristele tomusokerilla. Ihanan sitkasta ja makeaa, jossa sopiva happamen raikas takapotku.


Banaanijäädyke

3kpl   ylikypsää banaania


Kuori ja leikkaa banaanit parin sentin palasiksi. Laita palat pussiin ja pakkaseen yön yli.


Kaada jäätyneet banaanit yleiskoneeseen (parempi) tai blenderiin ja pyörittele niitä siellä kunnes seos muistuttaa jäätelöä. Auta tarvittaessa lusikalla jäädykettä alaspäin. Massa alkaa sulaa, kun terät lämpenevät kitkan vaikutuksesta, joten ole nopea.

Jos haluat voit lisätä seokseen muita (mielellään jäisiä/hyhmäisiä) hedelmiä tai marjoja, suklaata tai suklaakastiketta, kaakaota, kookosta, esanssia esim. vaniljaa, tms.


Valmiin jäädykkeen voi laittaa pakkaseen odottamaan. Se säilyy siellä pari päivää.


Tarjoile sitruunaruutujen kaverina tai nauti sellaisenaan. Hyvä maidoton ja gluteeniton (kesä)tarjottava.



Tunnisteet: ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!