maanantai 27. heinäkuuta 2015
Evästeiden hyväksyminen Mikko Hiiren Maailma -blogissa.
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!


Ehkä huomasitkin blogiin saapuessasi, että sivun ylälaitaan ilmaantui evästeiden hyväksymis -ruutu.

Euroopan Unionin muuttuneet tietosuojapykälät velvoittavat digitaalisten julkaisijoiden ilmoittamaan ja antamaan tietoa evästeiden käytöstä tai muista vierailijoiden tietojen tallentamiseen liittyvistä asioista.

Tärkeimmät evästeet tällä sivustolla ovat Googlen Adsense ja Analytics -työkaluihin liittyviä. Niiden avulla pystymme seuraamaan blogin kehitystä ja kohdentamaan sisältöä tarkemmin sivulla kävijöille.

Näiden lisäksi tietoa keräävät esimerkiksi sosiaalisen median jakamis/tykkäämis/ym. -napit ko. palveluiden evästeiden kautta.

Samaten esimerkiksi YouTube-videoiden katselu sekä muut vastaavat ulkopuolisten tarjoamat ja blogin välittämät palvelut jättävät omat evästeensä.

Kaikki evästeillä kerättävä tieto on anonyymiä ja sitä ei voi yksilöidä kehenkään.

Pyrin jatkossa karsimaan osan sivuston evästeistä pois muuttamalla esimerkiksi sosiaaliseen mediaan linkitystä (Nyt käytän SoMe-palkkiin ulkopuolista palvelua, joka on ollut helppo vaihtoehto)

Kaiken tämän lopuksi totean, että käymällä blogissani saa edelleen samat evästeet kuin tähänkin asti paitsi..... evästeiden hyväksymisestä tulee mukaan yksi lisäeväste, jotta kyselypalkki ei ilmestyisi joka kerta blogiin saapuessasi.

Toisin sanoen EU:n evästepykälät lisäsivät yhden evästeen!! ;-)


Tunnisteet: ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!