Mikko Hiiren maailma

Viimeisen päivän kunniaksi poseerattiin juhlajulisteen edessä ennen puistoon menoa.


Ennen matkaan Roosa ja Joni olivat tavanneet vain yhden kerran, mutta viimeisenä päivänä ottivat mittaa toisistaan kuin sisarukset konsanaan.


Viimeisen päivän aamuun oli jätetty kolme klassikkoa, joista ensimmäisenä nousimme It's a Small Worldin -veneisiin.




Rakennusten ikkunoihin kurkkimalla sisällä näkyi lapsia eri maista, jotka soittivat puhelimella ystävilleen eri puolilla maapalloa.

Itse pidin kovasti tästä pikkunäyttelystä. Nykyisin paikalla sijaitsee Prinsessapaviljonki (johon minulla ei ole kovinkaan paljon mieltymystä)

Phantom Manor näytti tosissaan pelottavalla hieman sumuisena päivänä.

Onneksi portinvartijat olivat pieniä ja arkoja.


 Ajelun jälkeen suuntasimme Boot Hill -hautausmaalle. Sieltä löytyi esimerkiksi tämä tarina:

Vasemman puoleisimmasta hautamerkissä on kaiverrettuna orava ja kuolinajaksi 13.11.1865 Aamiaisaika. Kurre-raukka oli joutunut puuman aamupalaksi.

Vaan puumankin viimeinen leposija löytyy heti vierestä. Se kun kuoli 13.11.1865 Lounasaikaan. Uudisraivaajan luoti poisti siltä elämän paineet.

Ei ollut onnea erämaan miehelläkään. Surmansa sai 13.11.1865 Päivällisaikaan, kun karhu yllätti miehen.

Viimeisenä kylmänä makaa tuo karhu. Kuoli samana päivänä, mutta 20 vuotta myöhemmin. Muistokirjoituksena lukee: Nukkuu onnellista talviunta vuosien runsaan metsästyksen jälkeen.



Roosan kanssa olimme jo kerran Big Thunder Mountainissa menneetkin. Toinen kierros oli toiveissa ja saimme jopa alun Tärsky järkytyksestä (=Tärskytyksestä) pelästyneen Jonin mukaan.


Viimeiseksi meille jäi Talven Ihmemaa -esitys Chapparal-teatterissa. Aku toivoi viettävänsä rauhallista talvipäivää metsämökissään.


Turha toivo! Sehän on selvää, että juuri silloin kaksi eksynyttä retkeilijää....



...ja iso lauma karvanaamoja eksyy paikalle. Laulun ja tanssin voimin Akukin tulee taas iloikseksi.



Loppuhuipennuksessa kahden suomenhevosen (korjatkaa jos olen väärässä) vetämä reki saapuu lavalla.


Heipparallaa ja viimeinen laulu ja sitten kaikki rekikyydillä kotiin.


Matkatavarat odottelivat hotellin tavarasäilytyksessä ja pian VEA-bussimme saapuikin.



Matkasimme terminaali ykköseen. Portille meitä kuljettivat pitkät liukuhihnat. Lentomatkustaminen oli tämän terminaalin valmistuessa paljon vapaampaa. Ei ollut turvatarkastuksia jne. Tämän huomasimme konkreettisesti saapuessamme portille.

Porttialue jo itsessään ei ollut suuren suuri. Sen keskelle oli sitten vielä rakennettu turvatarkastus läpivalaisulaitteineen. No, ei siinä mitään. Pääsimme portille ja siinä kohtaa sitten ajattelin etsiä pissaputkan. No, se oli turvatarkastuksen toisella puolen.

Otin mukaan vain passin ja lipun ja kohti vessaa.

Palatessani turvatarkastukseen edelläni oli onneksi vain pari naista. He menivät metallinilmaisimesta ja virkailija vinkkasi minuakin tulemaan. Juuri, kun olin pääsemässä läpi, toinen nainen ottikin pari askelta taaksepäin. Väistin tietysti itsekin taakse. Metallinilmaisin tulkitsi tämän virheeksi ja alkoi huutaa. Jouduinpa sitten vielä taputtelutarkastukseen.

Portilla täydennettiin vielä matkakansiota ja haukkailtiin eväitä.


Pian pääsimme matkaan ja siniykkösen siivin takaisin kotiin.