torstai 23. tammikuuta 2014
Pakkaamisvinkki #8
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Rullaa!

Tämän niksin opin armeijassa. Joten ainakin yhdellä tavalla senkin käymisestä on ollut hyötyä.



Rullata voi melkein mitä vain vaatteita, mutta erityisesti se on näppärää alushousuille, sukille ja T-paidoille.

Armeijassa rullaminen opetetaan niksinä repun pakkaamiseen. Kun rullan päät ovat repun suuaukkoa kohti, ei tavaroita tarvitse penkoa. Siitä vain nappaa rullan päästä haluamansa.

Matkalaukun pakkaamisessa kyse ei ole niinkään tavaroiden löytämisestä vaan tiiviistä pakkaamisesta. Rullilla voi nimittäin täyttä epämääräisenkin vapaan tilan kumminkaan ylenpalttisesti ko. vaatetta rypistämättä.

Rullaaminen sopii erityisen hyvin roskapussiniksin käyttäjille.

Rullaamisen pohjana on aina vaatteen taittelu rullattavaan muotoon. Tähän vaikuttaa itse vaate, mutta myös tila mikä rullan pitää täyttää (esim. pienessä laukussa laukun leveys)

Tässä esimerkkinä bokserit:


Levitä bokserit tasaiselle alustalle.


Taita lahkeet kuvan mukaan (taitos alkaa vyötärönauhan alta päättyy noin 1/5 lahkeen sisäreunasta)


Taita puoliksi haaraväli vyötärönauhan alareunaan.


Taita 1/3 vyötärönauhaa molemmista suunnista keskelle.


Rullaa!


Tunnisteet:

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!