perjantai 24. tammikuuta 2014
Eväitä mukaan
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!

Olen huomannut, että meillä eväät ovat enemmän viihdyke tai rauhoituskeino kuin varsinainen nälän tyydyttäjä.

Meillä molemmat lapset syövät edelleen maissinaksuja. Niillä saa huutavan hiljaiseksi alta aikayksikön. Lisäksi tilanteesta riippuen mukana on rusinoita, keksejä yms. Pitemmillä matkoilla ja kesällä tietenkin myös juotavaa.


Määrä ei saa olla liian suuri, että oikeaakin ruokaa menee seuraavalla tauolla. Vaikka koko matkalle olisikin varattuna pussillinen naksuja, annamme niitä tarjolla aika pienissä erissä - annospusseissa. Ainakin meidän lapset kärttävät niin kauan kuin näkevät eväitä olevan jäljellä.


Osuvasti joulupukki toi molemmille uudet eväslaukut nyt tulevaa Pariisin Disneylandin matkaa varten. Näihin mahtuu juuri sopivasti evästä lentoa varten. Pullo lähtee tyhjänä ja täytetään vasta lentokentällä.

Jos lapset haluavat, saavat he itse kantaa laukkujaan, mutta sopivan pieninä mahtuvat myös iskän reppuun.


Halusimme pullot, joissa olisi remmi. Siitä ne voi "lukita" vaunuun Disneylandia kierrellessä. Erityisesti Elias tuppaa heittelemään käsistään kaiken turhan - kuten tyhjän juomapullon.

Sopivia ei löytynyt, joten tuunasin hiukan. Pullon kapeaan kohtaan nippuside ja avainhihna siihen kiinni. Eväslaatikossa olevaa aukkoa piti suurentaa noin 5mm, jotta kansi sulkeutuu siististi.



Tunnisteet: , ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!