sunnuntai 10. toukokuuta 2015
Blue Lagoon
Kirjoittanut: Rouva Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Seuraavaksi teemaravintoloiden aatelia: Blue Lagoon. Ravintola sijaitsee Adventurelandissa Pirates of the Caribbean-ajelun vieressä.

Johnny Deppin tähdittämät elokuvat on tehty tämän ajelun innoittamana (eikä siis toisin päin). Ajelusta voi bongailla kohtauksia, jotka löytyvät myös ensimmäisestä elokuvasta. Lisäksi mukaan saa korvamadon: "Yo-ho, yo-ho, a pirate's life for me..."


Tunnelmaan pääsemiseksi suosittelen käymään ajelussa ennen syömistä. Pirates of the Caribbeanissa istutaan veneissä, jotka lipuvat vedessä halki kaupungin, jonne merirosvot ovat hyökänneet.

Veneet kulkevat ravintolan ohitse. Välissä on kaistale kasvillisuutta, joten ohikulkuliikenne ei ole häiriöksi. 

Blue Lagoonin teema on enemmän Karibialla ja vähemmän merirosvoissa. Ravintolassa on ainainen yö ja hämärä valaistus mukailee kynttilänvaloa.

Kaikki rakenteet on 1700-luvun henkeen tehty kulutetusta hirrestä. Vieressä loiskiva "meri" tuo oman osansa niin äänimaisemaan, kuin myös leppeän kosteaan ilmanalaan.


Ravintolassa voi valita joko kahden tai kolmen ruokalajin menun tai tilata listalta. 3-11-vuotiaille lapsille on tarjolla on kolmen ruokalajin menu, joka sisältää juoman. Alle kolmevuotias sai viime matkallamme 2014 ilmaiseksi annoksen riisiä ja vihanneksia.

Alkuruoka 2014

Pääruoka 2014

Pääruoka 2014

Jälkiruoka 2014

Lasten alku- ja pääruoka 2014 (jälkkäri jäätelö tuotiin myöhemmin pöytään)

Alle 3-v annos 2014

Ruoka on karibialaisvaikutteista ja henkeen sopivasti listalla on paljon erilaisia kala- ja äyriäisvaihtoehtoja. Perinteinen pihvi ja kananrintakin löytyy listalta, kuten myös erinomaista lammasta.

Disneylandin muihin pöytiintarjoiluravintoloihin verrattuna hinnat ovat keskitasoa: n. 35-45 €/hlö + juomat, lapset < 20 €.

Ruoka on hyvää ja siinä on ajatusta, lisäksi ympäristö on aivan uskomaton. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, sopii monenlaisille seurueille.



Tunnisteet: , , , ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!