perjantai 10. huhtikuuta 2015
Pannukakkuja pienellä Disney-kierteellä
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Amerikkalaiset pannukakut ovat meillä olleet perinteisesti osa herkkuaamiaista esimerkiksi äitienpäivänä.


Jottei elämä kävisi tylsäksi, tässä tulee ohje, miten niistä saa vielä parempia.

Ainesosat:

4dl    Jauhoja
2tl     Leivinjauhetta
1tl     Merisuolaa
3rkl   Sokeria
4-5dl Maitoa
2kpl  Kananmunia
50g   Voita
2-3tl  Kaakaojauhe

Mittaa ja sekoita kuiva-aineet. Vatkaa kananmunia kevysti ja lisää kuiva-aineet koko ajan vatkaten. Lisää sulatettu voi.

Vatkaa massa tasaiseksi ja ala lisätä maitoa. Tässä vaiheessa sekoita maitoa joukkoon noin 4dl. Taikina jää huomattavasti suomalaista lättytaikinaa kankeammaksi.

Anna taikina tekeytyä puolisen tuntia.


Jaa taikina kahteen astiaan. Sekoita toiseen kaakaojauhetta 2-3tl. Lisää maitoa tarvittaessa niin, että massa juoksee koristelukynästä ja leviää hiukan itsestään pannulla.

 Lämmitä pannu keskilämmöllä kuumaksi (esim. meillä 0-9 asteikolla 6 oli hyvä). Jos epäröit piirtämistä pidä pannu hiukan viileämpänä.


Täytä silikoniseen koristelukynään tummempaa taikinaa ja piirrä haluamasi kuva. Katso video blogin lopusta.


Täytä kuvan osat sopivasti vaalealla tai tummalla taikinalla. Kun pintaan alkaa ilmestyä kuplia, irroittele lastalla ja käännä varoen.


Hetken totuttelun jälkeen tämä sujuu jo kuin paperille piirtäminen.


Aiheen valinta on vapaa ja mielikuvitus on rajana.


Jos teet tekstiaiheita, muista piirtää ne peilikuvana, koska ne käännetään.



Tarjoile vaahterasiirapin ja vaniljavaahdon tai jäätelön kanssa. Herkullista viikonloppua!




Tunnisteet:

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!