lauantai 23. marraskuuta 2013
Muistoja Aku Ankan 50-vuotisjuhlista
Kirjoittanut: Mikko Hiiri 2 Kommentteja
Tätä blogia varten tongin ja järjestelen vaihteeksi arkistojani matkoistani. Vastaan tuli mielenkiintoisia juttuja ja sitä kautta muistoja.

Ensimmäinen Disney-matkani oli Aku Ankka -lehden lukijamatka Walt Disney Worldiin jouluna 1983. Seuraavana vuonna juhlittiin Aku Ankan (hahmon) 50-vuotisjuhlia. Suomessa juhlat järjesti Sanoma Oy. Lukijamatkalaiset saivat kutsut kyseisiin juhliin.



Kutsun kannessa oli kohokuviona (yritin parhaani photoshopata paremmin esiin) Aku Ankka - I like -logo. Kansi auki ja sisältä löytyi varsinainen kutsu.


Matkalla oli ollut mumin kanssa ja sama seuralainen oli juhlissakin. Menimme junalla Helsinkiin ja asemalta taksilla Kalastajatorpalle.

Juhlat olivat todella mahtavat - paljon väkeä ja hyvää tarjottavaa. Pääsimme uudestaan tapaamaan Aku Ankan silloisen päätoimittajan Kirsti Topparin ja toimitussihteeri Markku Kivekkään. Molemmat erittäin mukavia ja sydämellisiä persoonia.

Lahjaksi veimme puustaveistetyn Akun pää -pystin, jonka isäukko oli iskiasvaivoistaan huolimatta veistellyt. Tästä ja muista Akun saamista lahjoista oli kuvakin Aku Ankka -lehdessä, mutta en tähän hätään sitä löytänyt.

Juhlissa esiintyi Aku, Mikki ja Hessu sekä vähemmän tunnettuna Viktor Klimenko.


Juhlavierailla oli mahdollisuus ikuistaa itsensä päivänsankarina. Tässä polaroidissa poseraa allekirjoittanut 13v.

Saimme muistoksi mukaan kaksi Disney-ilmapalloa ja ison pahvikuvan Akusta. Näistä on tainnut kumminkin aika jo jättää, mutta aikanaan ne koristivat huoneen seiniä vuosikausia.


Tunnisteet: , , ,

2 kommenttia :

  1. Tulihan sieltä terveisiä pikkusiskollekin! Muistatko mitä? :)

    VastaaPoista