lauantai 30. toukokuuta 2015
Mitä? Missä? Pariisin Disneyland
Kirjoittanut: Mikko Hiiri 4 Kommentteja
Eräs kesällä Pariisin Disneylandiin matkaava lukijani sanoi kaipaavansa jonkinlaista yleiskatsausta, miten Disneylandin osat sijoittuvat ja mitä missäkin on.

Kyllähän netistä karttoja löytyy, mutta varsinkin ensikertalaiselle voi olla vaikeaa hahmottaa kokonaiskuvaa. Pää on täynnä kaikkea nippelitietoa ja ennen kaikkea intoa.

Tässä jutussa pyrin antamaan eräänlaisen yleiskuvan Pariisin Disneylandista.


Pariisin Disneyland ei oikeastaan edes ole Pariisissa. Pariisin vaikutuspiirissä kylläkin, mutta hallinnollisesti eri kunnassa.

Linnuntietä Pariisin keskustaan on 32 km. Teitä tai raiteita pitkin matkaa kertyy jonkun verran enemmän. Turisteille yleisin tapa liikkua tätä väliä on RER A. Sen yksipääteasemista on Marne-la-Vallee / Chessy eli Disneyland.


Matka junalla kestää  33-45 minuuttia riippuen lähtöasemasta.

Suomesta Pariisiin lennetään kummallekin Pariisin päälentokentistä. Ne sijaitsevat toinen Pariisin pohjoispuolella (Charles de Gaulle / Roissy) ja toinen eteläpuolella (Orly).

Orlysta matka on hieman pidempi, mutta voisi sanoa, että autolla lentokentältä Disneylandiin kestää 30-50 minuuttia liikenteestä riippuen.


Disneylandin omistaman alueen koko on huomattavasti isompi kuin tällä hetkellä on rakennettuna ja mitä varsinaisesti pidetään Disneylandina.

Aika harva edes tietää, että Pariisin Disneylandissa on leirintäalue. Suurin osa siellä tosin majoittuu mökeissä. Davy Crockettin leirintäalue sijaitsee reilun 4 kilometrin päässä lomakeskuksesta.

Sinne ei ole bussikuljetusta, kuten muihin Disneyn hotelleihin. Ajatus on, että siellä asuvat kulkevat omalla autollaan.

Samassa yhteydessä sijaitsee myös maksullinen seikkailurata.

Tätä hiukan lähempänä sijaitsee Golf Disney. Radalla on 9 reikää, jotka on mahdollista kiertää myös 18 reikäisenä.

Nälkäisenä sieltä ei tarvitse poistua, sillä alueella sijaitsee kaksikin ravintolaa.

Val'd'Europe on Disneyn rakennuttama kaupunki. Vaikka se on tyyliltään vanhaa, se on rakennettu osissa ensimmäisen osan auettua lokakuussa 2000.

Turistin näkökulmasta siitä tekee mielenkiintoisen muutamat ei-Disney -hotellit ja valtava ostoskeskus ja Outlet-kylä. Ostoskeskuksessa sijaitsee Auchan Hypermarket, josta jokainen löytää reissueväät ja -juomat (viinejä ja viinoja myöten)

Val'd'Europe on seuraava RER-pysäkki Chessystä keskustaa kohti. Matka kestää kokonaisen minuutin.


Varsinainen lomakeskus sijaitsee Disneyn alueen pohjoislaidalla. Se voidaan toiminnollisesti jakaa seitsemään osaan.

Kaksi teemapuistoa - Disneyland-puisto (kuvassa ylempi) ja Walt Disney Studios -puisto ovat kaikille tuttuja. Tässä yhteydessä en sen syvemmin käy niiden sisältöä käymään läpi, vaan keskityn lähinnä niiden sijaintiin muuhun lomakeskukseen nähden.

Disneyland-puistoon kuljetaan Disneyland-hotellin alitse. Lipunmyynti, voucher-automaatti sijaitsevat käytännössä myös hotellin alimmassa kerroksessa.

Vieraat saapuvat puistoon Fantasia Gardens -puiston läpi, joka on osa ns. Resort Hubia. Tämä kartassa punaisella merkitty alue yhdistää molempien puiston sisäänkäynnit sekä Disney Villagen.

Teemapuistot, Resort Hub ja Disney Village muodostavat turvatarkastetun alueen. Sen alueella voi liikkua ilman tarkastuksia, mutta sille ei pääse ilman turvatarkastusta.


Vieraille tarkoitettuja turvatarkastuspisteitä on neljä. Vasemmalla ylempänä oleva palvelee junalla, hotellien busseilla (sekä Disney että Ei-Disney) ja omalla autolla tulevia.

Sen alapuolella oleva on tarkoitettu lähinnä DaVinci-parkkihalliin (violetti kulma aivan kuvan alalaidassa) pysäköiviä.

Oikealla olevia kahta turvatarkastusta käyttävät lähinnä Disneyn hotelleista kävellen tulevat vieraat sekä Disney Business Solutionin teltasta tulevat.

Kaikissa näissä turvatarkastuksissa kaikki (!) laukut läpivalaistaan ja lisäksi tehdään yksittäisiä pistokokeita.


Marne-la-Valleen / Chessyn aseman seutu on vilkasta aluetta. Täytyy muistaa, että se ei palvele pelkästään Disneylandia vaan myös ympäristön asukkaita.

Sen ympäristö on julkista aluetta, joten kannattaa varautua erilaisiin kerjäämis-, kaupustelu- ja huijausjuoniin. Sinänsä alue on turvallinen ja vartioitu.

Aseman sisällä sijaitsee koko Disneylandin parhaiten varjeltu salaisuus - Relay-kauppa/kioski. Se sijaitsee katutasossa pääovesta vasemmalle aivan perälle.

Sieltä löytyy kaikkea, mitä voisit kuvitella R-kioskista ostavasi ja sen lisäksi vielä viinejä. Hinnat ovat toki "asemanhintoja", mutta Disneyn hintatasoa hiukan edullisempia.

Aseman palvelutarjontaan kuuluu myös postitoimisto. Jos haluat postikorttiesi olevan perillä nopeasti, älä jätä niitä Disneylandin postilaatikoihin tai hotelleihin. Aseman pääovien vieressä oikealla postitoimiston edessä on postilaatikko. Laatikossa on kaksi luukkua. Toinen on lähialueen posteilla ja toinen muualle.

RER-liput voi asemalla ostaa joko automaateista tai palvelutiskiltä. Automaatit vaatisivat perusteellisempaa yhteyksien tuntemista, joten suosittelen palvelutiskiä. Selvitä etukäteen asema mihin olet menossa.

Pääovelta oikealle sijaitsevat bussipysäkit. Disney-hotellien pysäkit ovat lähempänä asemarakennusta ja niissä on selkeät merkinnät mihin hotelliin niiltä pääsee. New York ja Sequioa Lodge jakavat saman bussin, muihin hotelleihin on oma bussinsa.

Näitä vastapäätä on julkisen liikenteen bussien sekä Ei-Disney-hotellien bussien pysäkit. Tarkista pysäkkisi joko hotellista tai kun nouset bussista tullessasi alueelle.


Disneyllä on Pariisin Disneylandissa kuusi omaa hotellia. Kuten aiemmin kerroin Disneyland hotelli sijaitsee Disneyland-puiston porteilla. Kolme hotelleista ympäröi Lake Disneyä ja kaksi edullisinta ovat niiden pohjoispuolella.

Disneyland hotelli on näistä pienin reilulla 600 huoneella. Muissa hotelleissa on reilut 1000 huonetta. Johtuen suuresta huonemäärästä kaikki hotellit ovat valtavan kokoisia ja/tai sijaitsevat useammassa rakennuksessa.


Periaatteessa kaikki hotellit ovat kävelyetäisyydellä puistoista. Cheyenne ja Santa Fe ovat ainoita, joihin bussilla pääsee nopeammin kuin kävellen.

Nämä kävelymatkat on mitattu Google Earth-ohjelmalla Disneyland-puiston pääportilta hotellille lähimpään aulaan johtavalle ovelle.

Hotel New York 760m
Hotel Sequoia Lodge 980m
Hotel Newport Bay Club 1050m
Hotel Cheyenne 1425m
Hotel Santa Fe 1500m

Tästä jutusta saa varmaan jonkinlaisen yleiskuvan. Suosittelisin kuitenkin varsinkin ensi kertaa Pariisin Disneylandiin menijöille joko Applen (iPhone tai iPad) tai Google Earth:n 3D karttojen tutkistelua.

Molemmissa kolmiulotteisia rakennuksia voi pyöritellä vapaasti ja niistä hahmottaa kokonaisuuden paremmin kuin tavallisista kartoista.

Mikään ei tietysti estä tutustumista vasta paikan päällä - sopivalla seikkailuhenkisyydellä selviää kyllä.

Karttapohjat ja satelliittikuvat Google Maps / Google Earth Pro


Tunnisteet: ,

4 kommenttia :

  1. Osaatko auttaa juna-aikatauluissa? Monelta viimeinen Rer-juna lähtee Disneystä? Viime kesänä kävi hassusti ja juna-asema oli jo kiinni kun poistuimme puistosta.
    T: Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Leena!

      Yleensä viimeinen RER-juna lähtee reilusti puiston sulkeutumisen jälkeen, esimerkiksi tänään puisto menee kiinni klo 23:00. Silloin alkaa Disney Dreams-esitys, joka kestää noin 20min. Viimeinen juna lähtee klo 00:20.
      Esityksen loppumisen jälkeen on siis tunti aikaa löytää laiturille.

      Yksi asia mikä tuli mieleen on, että rautatieasema on itse asiassa kaksi eri asemaa. Puistoista tultaessa oikeassa laidassa on luotijunien asema ja RER-asema on vasemmassa laidassa. En ole sataprosenttisen varma, mutta mielestäni asemat erotetaan sisällä yöksi toisistaan eli olette saattaneet kolkutella väärän aseman ovia.

      RER A aikataulut saa helpoiten tarkistettua tästä linkistä:

      http://www.transilien.com/fichehoraire/fichehoraire/actionJS?depart=MARNE%20LA%20VALLEE%20CHESSY&departExternalCode=DUA8775499&departIdx=0&arrive=DUA8775860&arriveName=CHATELET%20LES%20HALLES&heureHoraire=20&minuteHoraire=35&jourHoraire=14&moiHoraire=06%7C2015

      Vaihda oikea päivä ja kellon aika sekä asema keskustassa. ÄLÄ vaihda kieltä englanniksi, koska se tarjoa silloin myös bussi ym. vaihtoyhteydet!!

      Milloin on matka tulossa?

      Poista
  2. Viime kesänä olimme elokuussa tunnin ajan ilotulituksen jälkeen siinä Disneykaupassa puiston ulkopuolella. Että oli varmaan viimeinen juna jo lähtenyt. Taksilla mentiin yhdelle metroasemalle, josta ystävällinen mies meidät ohjasi yöbussiin ja kahdella vaihdolla viimein hotellissa klo 03. Nyt matka heinäkuussa ja kaksi päivää tarkoitus Disneyssä olla keskiviikko ja torstai. En kyllä yhtään osannut tuosta linkistä aikatauluja katsoa. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK, nyt ymmärrän World of Disney on 01:00 auki, joten siellä aikaa viettämällä voi myöhästyä junasta.

      Laitatko mulle viestinä Facebookin kautta (https://www.facebook.com/mikkohiiriblogi) tai sähköpostina (mikko.s.tahtinen@gmail.com) tiedot päivämääristä ja hotellinne nimi ja/tai osoite, niin laitan vastauksena aikataulut ko. päiville.

      Olethan huomannut, että kahden päivän lippu ei välttämättä ole edullisin teille. Katso juttuni lipuista http://mikkohiiri.blogspot.fi/2015/02/lisaa-disneylandin-lipuista.html

      Poista