tiistai 19. toukokuuta 2015
Matka Pariisin Disneylandiin 2010 - Päivä 1
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Roosa-serkku (+Minttu-serkku sekä sen perheen vanhukset) ovat lähdössä kesällä Hiiri-pesueen kanssa Pariisin Disneylandiin. Tämä antaa hyvän syyn palata reilun viiden vuoden taakse ja reissuun samaan kohteeseen.

Roosa ja Joni -serkut saivat jouluna aika merkillisen paketin. Siinä oli ohjeet, että se piti avata yhtä aikaa. Puhelimen välityksellä näin toimittiinkin.


Paketista paljastui "matkalippu" Pariisin Disneylandiin. Asiaa oli lasten tietämättä valmisteltu jo jonkun aikaa asianomaisten vanhempien kanssa.


Torstai 14.1.2010

Itse matka alkoi talvisen pimeänä ja lumisena tammikuun aamuna. Roosa oli sovittu noudettavaksi Mamman ja Papan luota klo 9:00. Herra ja Rouva Hiiren lähtö meni muutaman minuutin pitkäksi, joten 9:03 tuli tekstiviesti Roosalta: "Etteks te tuu ikinä? ;-)"


Taisi matkajännitys vaivata silloin viisi (melkein kuusi) vuotiasta serkkutyttöä. Eväspaketti kourassa sitä oltiin jo ulkona oottamassa kummeja.


Matka eteni Hämeenlinnaan,  josta poimittiin kyytiin innokkaan näköinen kahdeksan vuotias nuorimies - Joni-serkku.


Hyvinkään kohdalla kello alkoi olla 11, joten kurvaus aakkospaikkaan vähän matkamurkinaa haukkaamaan. Jälkkäriksi taisi olla jätskiä ;-).


Auto ajettiin Lentoparkkiin, josta hurautettiin bussikyydillä kentälle.


Lensimme Blue1:lla. Kaivelin arkistoista varaustiedot. Kaksi aikuista ja kaksi lasta maksoivat tuolloin yhteensä 817€. Hirveästi ei hintataso ole viidessä vuodessa muuttunut. Aikalailla samaan noin 200€/hlö saa talvella nytkin lentoja Pariisiin.


Aterioita ei lennon hintaan kuulunut, mutta ostimme kaikille kinkkupatongit ja juomat. Patonki maksoi 5€ ja tölkkijuoma 2€. Roosan ja Jonin kohdalla maha oli vielä hamppareista niin täynnä, että patongista lähinnä närpittiin toisesta päästä.

Nuukana miehenä pakkasin ne laukkuun mukaan ajatellen, että kyllä ne jossain välissä maistuvat. Hotellilla pidimme niitä viileässä ikkunan välissä ja viimeisenä päivänä ne lensivät roskiin. Roosa perhana! Kallis sämpylä jäi syömättä!!!


Lento saapui Charles DeGaullen kentällä terminaaliin 1. Pitkien liukumattojen kautta pääsimme viimein matkatavarahalliin ja matkalaukun hakuun.


Uloskäynnin edessä odottelimme hetken kentällä kiertävää bussi ja sen kyydissä matkasimme VEA-bussin terminaaliin.


Pian iso punainen bussi saapuikin ja istuimme mukavaan kyytiin kohti Disneylandia. Kello veteli siinä kohtaa noin viittä. Tämä tarkoitti tietenkin, että työmatkaliikenne oli pahimmillaan ja matka kestikin tolkuttoman kauan.


Hotellimme oli Disneyn Hotelli Cheyenne. Sisäänkirjautuminen sujui mallikkaasti ja melko nopeasti astelimme kohti huonettamme. Se sijaitsi päärakennuksen lähistöllä Istuvan Härän mukaan nimetyssä rakennuksessa.


Huone oli pienehkö, mutta koska lapsille oli kerrossänky neljä henkeä mahtui sinne ihan kohtuudella.


Lännen teema jatkui huoneen kalusteissa ympäriinsä.


Huoneemme oli maatasossa ja ikkuna avautui rakennusten väliselle sisäpihalle. Vastapuolen rakennukset ja korkea ruskea heinikko loivat niinikään villin lännen fiilistä.


Pikaisen huonevisiitin jälkeen palasimme päärakennukseen ja siellä sijaitsevaan Chuckwagon-ravintolaan. Ravintolassa tarjoillaan aamuisin aamiainen ja illalla se toimii buffet-ravintolana.


Viisi vuotta sitten aikuisten buffet maksoi 21,90€/hlö ja lasten 10,40€/hlö. Muutaman euron on hinta noussut viidessä vuodessa.





Hotellin pääaula on täynnä kaikenlaista lännen tavaraa. Innokas voisi varmasti viettää pitkän tovin niitä katsellen ja ihaillen.


Aulan vieressä sijaitsee hotellin kauppa General Store. Ensimmäisenä iltana teimme pikakierroksen sekä pieniä ostoksia.





Ennen yöpuulle painumista teimme vielä kävelyretken hotellin alueen läpi aina hotelli New Yorkin edustalle asti.

Diskomusiikin pauhatessa luistelijat liukuivat (räpiköivät) yleisöluistelualueella.

Sitten olikin aika palata huoneeseen nukkumaan matkapäivän rasitukset pois.



Mitäs pidit?  
Tunnisteet: ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!