lauantai 23. toukokuuta 2015
Disney Village
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Pariisin Disneylandin keskellä - puistojen ja hotellien välissä - on alue nimeltään Disney Village. Jos ei oteta huomioon Walt Disney Studios -puiston avaamista, Disney Village on kokenut kaikkein suurimmat muutokset sen auettua 1992.


Alunperin se ei edes ollut nimeltään Disney Village vaan Festival Disney. Koko ajatus alueesta liittyi silloisen Disneyn pääjohtajan Michael Eisnerin näkemykseen laajentaa Disneyn tarjontaa myös aikuisempaan suuntaan.

1989 Floridan Walt Disney Worldissa oli avattu Pleasure Island  niminen viihdealue. Siellä oli erilaisia ravintoloita, klubeja ja yökerhoja. Paikka johon aikuiset saattoivat mennä pitämään hauskaa teemapuistopäivän päätteeksi. Se sijaitsi Downtown Disneyn alueella, jossa jo ennestään oli ollut kauppoja ja perheravintoloita. Kaikki tämä sijaitsi puistojen ulkopuolella ja houkutteli ihmisiä myös alueen ympäristöstä.

Tämän tyyppinen ajatus haluttiin yhtenä osana myös silloin suunnitteilla olevaan Pariisin Disneylandiin. Pariisissa tilanne oli sikäli toinen, että kun Walt Disney Worldissa kaikki kohteet ovat melko laajalla alueella, Pariisissa koko alue on kiinteämpi ja kävelyetäisyyksien päässä.

Alueen tehtävänä oli myös ikäänkuin yhdistää puistot, juna-asema ja hotellit toisiinsa. Yleiseksi teemaksi valittiin Amerikka ja amerikkalaisuus.

Suunnittelutyön vetäjäksi valittiin kuulu arkkitehti Frank Gehry. Hänen ajatuksien pohjaksi nousi sähkökeskus, jollaisia oli tyypillisesti rautatieasemien yhteydessä. Assosiaatioita tuli varmasti myös aluetta kuvailevista sanoista valaistus ja energinen.

Festival Disneyn keskeiseksi suunnitteluteemaksi nousivat sähkökeskukset johtopylväät. Vanhan keskuksen pylväät oli jätetty paikoilleen, kun alue oli 90-luvulla muutettu viihdekeskukseksi. Pylväät eivät olleet kuitenkaan paikoillaan vain koristeina, vaan alunperin niiden varaan oli ripustettu vaijereiden verkko, jonka 3600 valoa loivat tähtitaivaan alueen pääkadun ylle.

Suuri yleisö ei kuitenkaan ymmärtänyt Gehryn suuria visioita, vaan piti alueen ilmettä peltilevyillä verhoiltuine torneineen ja rakennuksineen kylmänä.

Aika pian ilme alkoikin muuttua ja pilareiden alaosien verhoiluja poistettiin ja tilalle tuotiin muita materiaaleja.

Neljä vuotta avajaisten jälkeen koko alueen nimi muutettiin Disney Villageksi, joka kuvasi aluetta paremmin kuin Festival Disney.

Samoihin aikoihin avattiin myös Planet Hollywood ja pian sen jälkeen Gaumontin 9-salin elokuvateatteri.

Yksittäisiä muutoksia tehtiin jatkuvasti ravintoloiden ym. muuttuessa. Alueen yhtenäisilme hajosi kokonaan.

2005 alkoi projekti, jossa laadittiin alueen kehittämisen pitkäaikaissuunnitelma. Jo heti silloin tehtiin yhtenäistäviä ulkoasua muutoksia.


Alkuperäistä Festival Disneyä on enää vähän jäljellä. Oikeastaan vain Annette's Diner on sitä. Mitä sitten Disney Village on tänään?

Alkuperäinen perusajatus on oikeastaan edelleen olemassa - Disney Village on viihdealue, joka yhdistää Pariisin Disneylandin osat toisiinsa.

Siellä on 15 ravintolaa McDonald'sista Pihvipaikkaan ja Starbucksista Country saluunaan. Moneen makuun on siis tarjolla apetta. Osa ravintoloista on Disneyn omia, osa ulkopuolisia toimijoita.


Shoppailla voi kuudessa eri kaupassa. Tarjolla on esimerkiksi alueen tuoreimpia lisäyksiä Euroopan suurin Disney-kauppa World of Disney sekä Lego-kauppa, jossa myydään pelkkiä Legoja.


Buffalo Billin Lännen Show vetää edelleen salit täyteen. Se on ollut alueella avajaisista lähtien, mutta sen sisäänkäynti on uudistettu aikojen saatossa. PanoraMagique tarjoaa 30 hengelle kerrallaan mahdollisuuden nousta pallolla 100 metrin korkeuteen. Lisäksi Lake Disneyn rannasta löytyy satama, josta voi vuokrata erilaisia veneitä.

Alueella on vapaa pääsy, mutta tietyt toiminnot ovat maksullisia.

Tälläisiä aktiviteettejä oli tarjolla 2014.


Tässä vielä kevätkauden esittelyvideo 2015.




Tunnisteet: ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!