tiistai 26. toukokuuta 2015
Disco-Prinsessa Synttärit
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Viime sunnuntaina meillä vietettiin Disco-Prinsessa ja Prinssit -synttäreitä. Juhlan kohde oli 5 vuotta täyttävä Aino.


Aivan päivässä synttärit eivät synny. Nytkin liikkeellä oltiin jo hyvissä ajoin. Ensimmäisenä lähtivät kutsut.


Synttäreiden teema paljastui jo heti kutsusta. Varsinkin naapurin pellavapää tuntui heti innostuvan diskosta.


Diskoa rakenneltiin ja muuveja harjoiteltiin koko synttäreitä edeltävä viikko (välillä ihan hikipäässä). Valot ja vermeet saatiinkin kasaan hyvissä ajoin. Jopa savukone, joka harjoituksissa pissi alleen haurastuneen letkun takia. Silikonipintaisen  kaapelin kuoresta McGywer teki uuden toimivan ja punaisen letkun.


Juhlaa edeltävänä iltana pöydät koristeltiin.


Ruusut näprättiin servieteistä, puutikuista ja servettirenkaista.



Sopivasti pinkillä sävytettynä kupit ja kipot aseteltiin keittiöön.


"Miksei ne vieraat jo tuu!" Tylsintä oli tietenkin odotella juhlien alkua.


Sitten prinsessoja ja prinssejä alkoi saapua juhlatamineissaan kantaen mukanaan aivan ylenpalttisesti lahjoja.






Muutamien leikkien jälkeen oli aika alkaa diskoilemaan.




Tanssilattialla hankitun ruokahalun kanssa oli mukava astella synttäripöytään.


Kakkuna Ainollakin oli itse tehty jäätelökakku. Laitan siitä teko-ohjeen perjantaina blogiin.


Sen lisäksi tarjolla oli paria lajia keksejä, minimuffinsseja (ohje tulossa), karkkia, suolatikkuja ja pitsapitkoa (ohje tässä)

Taustalla tietenkin laumaprinsessoja diskoilemassa.



Herkkujen jälkeen prinsessaleikit jatkuivat.


Viimeiset prinsessat halusivat syödä kakunkoriste Ruususen, joten iskän oli ryhdyttävä murhapuuhiin. ;-)


Juhlat ohi - Meeri relaa!

Tässä lopuksi vielä harjoitusvideo discoluolasta.




Tunnisteet: ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!