perjantai 1. toukokuuta 2015
Bataattisipsit eli mitä tehdä munkinpaistorasvalla
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Yksi jos toinenkin on paistellut munkkeja Vapun kunniaksi. Samalla öljyllä voi tehdä toistakin herkkua korjaamaan suolatasapainoa.



Jos kotoa löytyy bataatti voi käyttää sitä, mutta periaatteessa peruna käy myös yhtälailla.


Kuori bataatti ja leikkaa se pitkittäin hiukan juustohöylän terää kapeampiin kappaleisiin.

Leikkaa juustohöylällä ohuita lastuja bataatista ja laita ne kylmään veteen. Huljuttele niitä hiukan.
Jos vesi samenee kovasti, vaihda se puhtaaseen. Varsinkin perunasta irtoaa aikalailla tärkkelystä.

Kaada vesi pois. Asettele lastut talouspaperille kuivamaan.


Kun lastut ovat kuivia, paista ne noin 180 asteisessa öljyssä kunnes väri vaalean ruskea (oranssi väri häviää).


Valuta rasva sipseistä talouspaperin päällä. Lastut kannattaa nostaa vielä kerran eteenpäin puhtaalle talouspaperille ja antaa kuivaa rauhassa.

Laita lastut pyöreäpohjaiseen kulhoon ja ripauta hiukan suolaa päälle. Sekoita lastuja kulhoa heilauttelemalla kunnes suola on tasaisesti lastuissa.

Bataattisipsistä jää mukavan makea jälkimaku - HYVÄÄ! Nauti!



Tunnisteet:

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!