keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Todella pitkästä aikaa......
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Joulu meni jo. Tammikuukin on ohitettu ja helmikuutakin mennään liki puolessa välissä. Tällä viikollahan on ystävänpäiväkin.


Aika kulunut erinäisten projektien tiimoilla, joista osasta lupaan kertoa ihan lähitulevaisuudessa.

Blogiakaan en ole kokonaan unohtanut. Osa teistä lukijoista on ehkä huomannutkin, että uudistin hiukan blogin ilmettä, mutta ennen kaikkea olen käyttänyt aikaa aihevälilehtiin.


Alusta asti mulla on ollut ajatuksena, että tätä blogia voisi käyttää myös tiedon hakuun. Siksi otin nuo välilehdet käyttöönkin. Ongelma on kuitenkin koko ajan ollut, että joku hulttio ja laiska ei ole pitänyt niitä ajan tasalla.

Nyt tietyt tunnisteet vievät jutun tiedot automaattisesti oikealle välilehdelle ja järjestää ne vielä aikajärjestykseen - tuorein ensin.

Pääsivullakin tein muutoksia. Nyt Blogipostauksista näkyy vain pätkä ja linkistä pääsee lukemaan koko jutun. Enää ei siis tarvitse rullailla ohi kokonaisten vähemmän kiinnostavien juttujen.

SOMEa ei tänä aikana parane unohtaa, siksi tein muutamia muutoksia helpottamaan jakamista, tykkäämistä jne. Joka jutun alta löytyy edelleen samat linkkikuvakkeet kuin ennenkin.

Joka kuvaan on nyt laitettu Pinterest linkki eli kuvan keskelle tulee PIN-ikonia kun kursorilla menee kuvan päälle. Nyt tajuttuani Pinterestin idean, yritän olla siellä muutenkin aktiivisempi. Mut löytää sieltä nimellä MTAHTINEN

Tietokoneella surfatessa ruudun vasemmassa laidassa kelluu uusi SOME-palkki. Sitä kautta voi kiinnostuksiaan jakaa Facebookkiin, Twitteriin ja Google+:aan.


Bloglovin´ ja Blogilistan linkit löytyvät vastaavasti oikeasta sivupalkista.

Halusin myös saada lisää hiukan interaktiivisuutta ja niin ikään oikeasta sivupalkista löytyy kuukausittainen kysely. Ensimmäisenä utelen suunnitelmista matkata Pariisin Disneylandiin.


Lisäksi sen alta löytyy Chat-ruutu. Päädyin Chatangon chattiin, koska halutessaan siinä voi kirjoitella ilman minkäänlaista kirjaantumista. Helppoa ja yksinkertaista. En toki aio päivystää koko aikaa koneella, mutta kirjoitelkaa kommentteja ja kyselkää, niin vastailen mahdollisimman nopealla tempolla.


Pari muutosta on vielä mielessä, joiden tiimoilta palaillaan myöhemmin.

Kiitos, että olette jaksaneet odotella! Lisää luettavaa tulee jo myöhemmin tänään.



Mitäs pidit?  

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!