keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Mikko Hiiren Kirjahylly osa 2
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!

Toisena kirjana hyllystäni haluaisin esitellä: 20 Years of Dreams - The Illustrated Album of an Incredible Story


Tämä kaksikielinen (ranska ja englanti) kirja julkaistiin Huhtikuussa 2012 liittyen Pariisin Disneylandin 20-vuotisjuhliin.


Kirja lähtee liikkeelle kertomalla hiukan taustoja Pariisin Disneylandista ja sen synnystä.


Sen jälkeen edetään vuosi kerrallaan alkaen avajaisista 1992. Jokaisen vuoden kohdalla kerrotaan siihen liittyvistä huippukohdista. Tämä tekee kirjasta erinomaisen lähdeteoksen, koska uusien ajeluiden avajaiset, uudet paraatit ja esitykset jne. loksahtavat mielessäkin helposti oikeaan järjestykseen.

Kirjassa on paljon (=PALJON) kuvia. Tekstiä on vähän, mutta riittävästi. Kuvat kantavat kirjaa eteenpäin ja niiden vuoksi kirjaa huomaa lukevansa yhä uudestaan ja uudestaan.


Kirjassa on myös muutamia syventäviä artikkeleita esimerkiksi linnan uudelleen maalaus 2011, Val d´Europen kehittäminen ja puiston tiedotusosaston toiminta.


Kirjan julkaisuajankohdasta johtuen 2011 on viimeinen täysin esitelty vuosi. Vuodesta 2012 kirjassa kerrotaan jo enemmän ennakoivasti ja hiukan kurkataan myös siitä eteenpäin.

Tämä kirja oli (on?) myynnissä lähinnä Pariisin Disneylandissa. Johtuen sidonnaisuudesta 20-vuotisjuhliin lisäpainoksia tuskin enää tulee eli jos jossain näet, osta heti pois. Et kadu!



Mitäs pidit?  
Tunnisteet: ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!