perjantai 10. tammikuuta 2014
Asiaa matkalaukuista osa 1/4
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Yksi tärkeistä matkustamisen mukavuuteen ja tietynlaiseen helppouteen vaikuttava asia on matkalaukku. Tosin sen/niiden toimimattomuuden huomaa usein vasta matkalla.

Tämä aihe tuli mieleeni käydessäni matkalaukkuostoksilla alkuviikosta. Ensin ajattelin käydä koko aiheen läpi yhdessä artikkelissa, mutta sitten kaivelin esiin meidän laukkujamme valokuvattavaksi ja huomasin, että tässä olisi aihetta muutamaankin artikkeliin.

Tässä ensimmäisessä osassa käyn läpi vähän erilaisia taustajuttuja, mahdollisia ongelmia jne. Seuraavien osien aiheet olisivat kirjattavat matkatavarat (osa 2), käsimatkatavarat (osa 3) ja lopuksi lasten laukut (osa 4).



1. Kuormamuuli

Tuossa ylläolevassa kuvassa (tosi nuori) Olli-setä vasta pelleilee joutuneensa laukkujen rasittamaksi. Eipä tainnut poika vielä tietää, että todellinen haaste oli vielä edessä, kun tuosta parin viikon päästä kantoi noita kaikilla tuliaisilla lisättynä pitkin New Yorkin keskustaa kohti Grand Central Terminalia.

Meitä oli reissussa isä, Olli ja minä, joten voimaa piti olla kuin pienessä kylässä. Tuo New Yorkin tapaus nousee usein esiin matkasta puhuttaessa, vaikka oli käyty Walt Disney World, kierrelty Floridaa ja New Yorkia eli mieleen se oli jäänyt.

Lentoyhtiöt rajaavat omilla säännöillään matkatavaroiden määrää ja painoa. Voisi kuvitella, että sen puitteissa pysyttäessä laukkuja ei voi olla liikaa. No, jos meidän perhe (2 aikuista, 3v ja alle 2v) ottaisi maksimimäärän laukkuja lista olisi seuraava (Finnair Euroopan lento economy-luokassa):

4 kpl ruumaan kirjattavia matkalaukkuja (á maksimi 23kg)
2 kpl kokoontaitettavia lastenrattaita
2 kpl turvaistuimia
3 kpl käsimatkatavaralaukkuja (á maksimi 8kg)

+ pieni käsilaukku tai pieni kameralaukku

Ihmettelen vaan kuka nuo kaikki kuljettaisi autolta lähtöselvitykseen? Varsinkin jos meinaa, että kaksi lastakin saa turvallisesti kulkemaan mukana ;-)

Mieti siis koko matka läpi kotoa lähtien takaisin kotiin. Listaa ne paikat, joissa laukkuja joudutte käsittelemään. Mieti kuka kuljettaa mitäkin ja ketäkin.


2. Kestääkö laukku?

Joskus kyyti on aika kovaa. Jos laukussa on jo lähteissä halkeamia tai muita vaurioita, mieti kahdesti otatko sitä reissuun mukaan.

Rikkoontumisia sattuu. Tuossa Tiina-tädin tapauksessa osui kaksi onnekasta asiaa kohdalleen; laukku meni tuohon kuntoon vasta paluumatkalla ja laukussa oli kangas sisävuori.

Sisävuori ja matkalaukkuhihna pitivät laukun suurinpiirtein kasassa ja tavarat sisällä. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että ne puolipitkät puuterinväriset alushousut, jotka jäivät pyörimään matkatavarahihnalle, olivat Tiinan laukusta.

3. Mahtuvatko autoon?

Matka alkaa jo kotoa. Usein tiukin paikka laukkujen kanssa on saada ne sopimaan omaan autoon. Tuon yllä mainitun reissun aikoihin meillä oli Dodge Avenger. Mielestäni siinä oli iso takakontti, joten ei muuta kuin omat laukut sisään ja Tiinaa hakemaan.

No, takakontissa oli kyllä tyhjää tilaa. Valitettavasti se oli vain pari senttiä liian matala. Niinpä Tiina istui Valkeakoskelta Pirkkalan kentälle matkalaukku sylissä.

Tein tässä eräänä päivänä koesovitusta tulevaa matkaamme varten. Meillä on nykyisin Dodge Journey, 7-hengen tila(?)-auto. Meitä on nyt lähdössä reissuun 6 henkilöä eli kolmannesta rivistä voidaan kaataa toinen selkänoja ja sitten on tietysti vielä suksiboksi katolla. Siihen luulisi laukkujen menevän heittämällä - vaan ei mene.

Meillä on kaksi (tosin erimallisia) isoja 78cm laukkuja, jotka olisi tarkoitus ottaa matkaan (toinen meille, toinen isovanhemmille). Niiden lisäksi meidän perhe tarvitsee toisen hiukan pienemmän laukun sekä rattaat. Näiden lisäksi tulee varmaan muutama pienempi käsimatkatavaralaukku.

Isommat laukut tai rattaat (Doombuggyt kts. aiempi teksti) eivät mahdu suksiboksiin - eivät yksin eivätkä yhdessä eli ne on saatava sisään autoon. Yksi iso laukku ja rattaat mahtuvat hyvin kaadetun taaimmaisen penkinpuolikkaan kohdalle, mutta.....

No, keino löytyi. Kaikki mahtuvat tarkalleen näin: 


Uudempi isolaukku muljautetaan kaadetun selkänojan päälle (huom! kahva auton keskellepäin).


Sen jälkeen kallistetaan toista pystyyn jäävää taaimmaisen rivin selkänojaan eteenpäin ja liutetaan vanhempi isolaukku uudemman päälle kyljelleen. Selkänoja nostetaan pystyyn, mutta ei lukita.


Rattaat nostetaan kyljelleen yläpuoli eteenpäin ja kahva vasemmalle selkänojien taakse. Rattaiden on oltava huolella pakattuna kassissaan, pyörät irrallaan mahdollisimman litteänä. Suljetaan takaluukku, jonka jälkeen selkänojan voi lukita pystyasentoon. HELPPOA!!!

Kävin tosiaan alkuviikosta ostamassa kakkoslaukuksi uuden, joka sentään menee muiden pienempien kanssa suksiboksiin sovinnolla.

4. Missä se on?

Tuntien pakkaamisen ja viikkaamisen jälkeen laukut ovat kunnossa laukkuhihnoilla lukittuna. Seisotte ehkä lähtöselvitysjonossa. Sitten se tapahtuu - vaippa pettää. Missäs juniorin vaihtohousut ovat? No, tietenkin tuossa isossa matkalaukussa....

Lasten kanssa sattuu ja tapahtuu - erityisesti silloin kun poiketaan normaalirutiineista. Kannattaa miettiä melkein kauhuskenaarioiden kautta, mitä pakataan mihinkin.


Toki suosittelen matkaamaan mahdollisimman vähillä ja kevyillä käsimatkatavaroilla, mutta esimerkiksi me varaamme Ainolle (3,5v) vaihtovaatteet käsimatkatavaroihin. Tyttö on ollut jo pitkälti toista vuotta vaipatta ja sisäsiisti. Kaikessa häslingissä pissakäynti voi silti unohtua niin tytöltä kuin siitä muistuttaminen vanhemmilta.




Tunnisteet:

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!