sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Silver Spur Steakhouse
Kirjoittanut: Rouva Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Silver Spur Steakhouse sijaitsee Frontierlandissa, lähellä Phantom Manoria. Kyseessä on nimensä mukaisesti pihvipaikka. Painotan vielä sanaa "pihvi": ruokalistalla on eri pihvien lisäksi yksi kana-, yksi kala- ja yksi tofu-vaihtoehto.

Ravintola on teemoitettu myyttiseen vanhan ajan villin lännen henkeen. Sali on iso pyöreä tila ja erittäin meluinen ollessaan täynnä. Toivon, että hermojani erityisesti raastanut piano on joko lukittu tai poistettu. Tuntui että jokaisen pöytää odotelleen seurueen lapsi kävi pimputtamassa sitä.

Ruoka on hyvää ja hinta-laatu -suhde kohdallaan. Valittavana on kaksi menua tai lista.


Itse söin edullisemmalta menulta maissikeittoa, pistaasipähkinä-lohta ja flambeerattua kermavanukasta. Keitto oli maukasta ja lohi oli osattu jättää sisältä mehukkaaksi. Ravintola ilmoittaa paistavansa ainakin pihvinsä hiiligrillillä, luultavasti lohikin oli saanut mehukkaan makunsa siitä.


Liekitetty kermavanukas (mitä eroa tällä ja  Crême Bruléella on: en tiedä?) on aina varma valinta.

Herra Hiiri söi Aberdeen Angus pihviä ja ranskalaisia sekä jäätelöä browniesin palasilla.


Lasten menu sisältää alkuruuan, pääruuan, jälkiruuan ja juoman. Kuvassa ala-oikealla alkuruoka, joka oli juustoa, maissia, kirsikkatomaatteja ja salaattia. Pääruoka vaihtoehtoja on neljä, josta kuvassa penne-pastaa parmesaanikastikkeella. Jälkkäriksi sankarimme valitsivat jäätelöä browniesin paloilla.

Silver Spur Steakhouse on Disneylandin pöytiintarjoilu-ravintolojen tyypillisimmässä hintaluokassa eli 15 €-35 € henkilöltä. Ravintolaan on mahdollista tehdä pöytävaraus ja vilkkaaseen aikaan se on hyvä tehdä, mikäli mielii syödä ilman odottamista.


Tunnisteet: , , , ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!