torstai 7. toukokuuta 2015
Orbitron - Machines Volantes
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Kaikissa muissa paitsi Pariisin Disneylandissa on Tomorrowland. Pariisissa sen paikalla on Discoveryland.

Mikään ei ollut osoittanut puistojen suunnittelussa niin vaikeaksi kuin pitää Tomorrowland tulevaisuutena. Muutaman vuoden päästä tulevaisuus oli ottanut taas uuden suunnan ja Tomorrowland näytti, jos ei kornilta niin ainakin vanhalta.


Pariisin kohdalla imagineerit päättivät ottaa uuden lähestymistavan - retrotulevaisuuden. Tulevaisuuden, jonka vanhat visiönäärit kuten Jules Verne olivat suunnitelleet. Nimenkin haluttiin tukevan tätä - siksi Discoveryland.

Kaiken tämän keskellä on Orbitron - Machines Volantes (lentävät laitteet).

Ajelu itse on vanha tuttu muista Disney-puistoista, joissa se kulkee nimellä Astro Orbiter. Ulkonäöltään Orbitron on kuitenkin erilainen.

Keskitorni on kuin vanha tiedemiehen planeettojen vuorovaikutusta visualisoimaan rakennettu telluurio. Tämä sopii alueen teemaan täydellisesti.


Itse ajelu on hyvin yksinkertainen. Keskitornin ympärillä on 12 rakettia pitkän varren päässä. Laite lähtee pyörimään keskiakselinsa ympäri ja nousee samalla ylöspäin. Kussakin raketissa on lisäksi ohjain, millä raketin saa nousemaan ja laskemaan.

Ajelu on Pariisin Disneylandin alkuperäisiä ajeluita. Se aukesi muun puiston myötä Huhtikuussa 1992.


Raketit ovat tyyliin sopivasti retroja. Jokaisen pyrstössä on yksi horoskooppi-merkeistä.

Yhteen rakettiin mahtuu mukavasti yksi lapsi ja yksi aikuinen. Hiukan sovitellen myös kaksi aikuista. Kerrallaan ajelee siis 24 henkeä. Tämä on aika vähän ja kun laite on vielä keskeisellä paikalla, jonoa alkaa kertymään heti aamusta.

Laite kuuluu Disney-hotellien Extra Magic Hour -ajeluihin. Kannattaa ehdottomasti ajella silloin tai heti puiston aukeamisen jälkeen. Muuten 90 sekunnin ajeluun voi joutua jonottamaan PITKÄÄN!



Raketit nousevat melko korkealle. Jos uskaltaa, kyydistä saa hienoja valokuvia.

Meidän perheessä tämä tunnetaan Raketti-nimellä. Meidän lapset eivät kyllä suostuisi jättämään tätä väliin. Mukava ajelu myös vanhemmillekin reissaajille.







Mitäs pidit?  
Tunnisteet: , , ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!