tiistai 5. toukokuuta 2015
8 Faktaa Pariisin Disneylandin vihreästä perinnöstä
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Vuodesta 1995 Pariisin Disneylandin Luonto- ja Ympäristöosasto on järjestänyt ranskankielisiä opaskierroksia, joissa keskitytään alueen maisemasuunnitteluun, kasvien hoitoon, puiden leikkaamiseen jne.

Näiden kasviteemaisten kierrosten aikana pääsee tutustumaan alueen luonnon ihmeisiin ja Disneyn osaamiseen teema-alueiden kasveihin liittyen.

Tässä muutamia suosikkikohtia:



Disneylandin rakentamisen aikana alueen mäkien ja laaksojen rakentamisen takia siirrettiin 3,4 miljoona kuutiometriä maa-ainesta.


Disneylandin puutarhurit istuttivat yli 35000 puuta ja 350000 pensasta eri puolilta maapalloa. Yksi istutetuista oli 150-vuotias seetripuu.


Kaksi kertaa vuodessa puutarhurit siistivät Liisan Labyrintin 2,5km pitkät pensasaidat. Pensaat leikataan kolmelta sivulta eli oikeastaan leikattavaa on 7,5km.


Pariisin Disneylandin korkein kaktus on 5,6m pitkä. Tämä piikikäs komistus on yli 50 vuotta vanha.


Alueen äyttävin kukkapenkki on aivan pääsisäänkäynnin edessä. Mikin pään mallinen istutus on ympärysmitaltaan 30 metriä. Penkin 2500 kukkaa vaihdetaan vuodenaikojen mukaisesti.


Sequoia Lodgen ympärille istutetuista puista selkeä tähti on 35-vuotias Seetri. Se on 12 metriä korkea, 9 metriä leveä ja painaa yli 16 tonnia.

Se siirrettiin hotellin koillisnurkalle Versaillesista. Puutarhurien huolellisuus palkittiin ja puu kukoistaa uudessa asuinpaikassaan.


Pariisin Disneylandin korkein puu on 21 metriä korkea Banianviikunapuu keskellä Adventure Isleä, Adventurelandin sydämessä. Puussa sijaitsee Robinsonin perheen puutalo.

Ei ole pelkoa, että tämä puu menettäisi lehtensä tai kasvaisi enää yhtään isommaksi. Se on nimittäin tekopuu.

Disneyn erikoistaiteilijat tekivät puusta mahdollisimman elävän näköisen. Sen 300000 lehdessä riitti kiinnittämistä.


1000 Punapuuta tuotiin Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta rakennusaikana vuonna 1990.

alkuperäinen englanninkielinen artikkeli ja kuvat (c) Disneyland Paris


Tunnisteet: ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!