tiistai 28. huhtikuuta 2015
Cars Quatre Roues Rallye
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Autot-elokuvan suosikit, Salama McQueen ja Martti, tarkkailevat silmä kovana vierailijoiden villiä menoa Cars Quatre Roues Rallyessä. Ajelu tunnetaan myös nimellä Cars Race Rallye.


Autot-ajelu aukesi Walt Disney Studios -puistoon vuoden 2007 kesäkuussa yhtä aikaa vastapäätä sijaitsevan Crush´s Coasterin kanssa. Samalla alue, johon ajelut sijoittuivat, vaihtoi nimensä Animation Courtyardista Toon Studioiksi.


Ajelun sisäänkäynti on ottanut vaikutteita Ramonen maalauspajasta.



Katetun jonotusalueen sivustalta löytyvät myös Martin pesäpaikka sekä Luigin Casa Della Tires.











Jonotusalue itsessään on aika pelkistetty. Kiemurtelevaa jonoa ohjataan metallisilla kaiteilla. Seinät on somistettu mukavasti erilaisilla Autot-elokuvaan liittyvillä julisteilla ja mainoskylteillä. Jonon loppupäästä löytyy myös "aito" Piston Cup -pokaali.


Aivan lopussa ajelun valvomon molemminpuolin on karsina. Cast Member kysyy ryhmän henkilömäärän ja ohjaa sen mukaisesti jompaan kumpaan. Tavoitteena on saada ajelun autot joka kierrroksella mahdollisimman täyteen. Kaikki samassa karsinassa olevat ajelevat samalla kierroksella.


Ajelussa on kaikkiaan 12 autoa. Niistä jokaiseen mahtuu kaksi aikuista ja kaksi lasta. Neljää aikuista ei sijoiteta samaan autoon. Suositus on, että aikuiset istuvat takarivissä ja lapset eturivissä. Parhaimmat pyörimisvauhdit saa kun ryhmän painavin istuu takarivillä ja toiseksi painavin eturivin vastakkaisessa reunassa.

Jokaisella paikalla on kiristettävä lantiovyö. Pituutta sillä on ollut tälläiselle isomahaisellekin tarpeeksi. Eikä ongelmaa ole ollut lastenkaan kanssa.



Ajelualuetta ympäröivät Syyläri-Cityn ympäristöstä muistuttavat kallio ja kivimuodostelmat.



Yhdellä sivustalla vauhtia tosiaan seuraavat luonnollisen kokoiset Salama ja Martti.


Itse ajelun toimintaa on hiukan vaikea ymmärtää kirjoituksesta, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Autot on jaettu kahteen kuuden auton ryhmään, jotka kumpikin toimivat yhtä aikaa, mutta erillisinä. Kuuden auton ryhmä on sijoitettu kahdelle pyöreälle alustalevylle - kolme kummallekin. Nämä alustat sivuavat toisiaan.

Ajelun käynnistyessä alustat alkavat pyöriä vastakkaisiin suuntiin. Kukin auto pyörii itsenäisesti oman pystyakselinsa ympäri keskipakoisvoimalla. Vuoroittain kummaltakin alustalta autot vaihtavat alustaa ja samalla pyörimissuuntaa.


Tämä video ehkä selkeyttää tuota selostusta hiukan.


Ajelu kestää 1½minuuttia. Lapsille ehkä liian vähän, mutta aikuisille riittävästi.

Hauska ajelu. Sopii melkein koko perheelle - sanotaan 2v ylöspäin. Ei liian hurja pienemmille, mutta riittävän hurja vähän isommille.

Jono lyhimmillään heti aukeamisen jälkeen ja lähellä sulkeutumisaikaa. Erittäin suosittu!

Kannattaako mennä? Kyllä. Mietin pitkään kolmosen ja nelosen väliä eli vahva kyllä!




Tunnisteet: , , ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!