torstai 5. maaliskuuta 2015
Epätavallista taidetta Disneylandissa
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Ihmisten taiteellisuutta on monenlaista ja joskus se tulee esille mitä merkillisimmissä muodoissa.

Pariisin Disneylandin kevätfestivaalin ajan keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin Plaza Gardens -ravintolan edustalla tapaa cast memberin nimeltään Cyril.


Hän on itseoppinut mestari hedelmien ja vihannesten kaivertamisessa. Se on myös ollut hänen työnsä viimeiset neljä vuotta.

Hän on ollut cast member jo viidentoista vuoden ajan ja niistä ensimmäiset kymmenen hän toimi Disneyland-hotellin huonepalvelussa.

Siinä tehtävässä hän mm. valmisteli huoneet vieraille. Jossain vaiheessa hän sai ajatuksen hedelmäkorin personoinnista vieraille ja siitä lähtien hän alkoi harjoitella hedelmien kaivertamista.


Alunperin tekniikka on lähtöisin Thai-perinteistä, mutta vuosien varrella Cyril on kehittänyt omia tekniikoitaan.


Toinen itseoppinut taiteilija, johon Disneylandissa saattaa törmätä on Ludovic. Hän toimii katujen siistijänä pääasiassa Frontierlandissa.


Taiteessaan hän käyttää itse asiassa siistimistyökalujaan. Tilkka vettä roskien keruuastiassa ja harja oikeissa käsissä synnyttää kaduille taidetta.


Yhtä nopeasti kuin se ilmestyykin se myös katoaa, mutta oman hetkensä se luo Disneyn taikaa.


Luoviksi ryhtyivät myös Disneylandin puutarhurit, kun Davy Crocket -leirintäalueelta piti kaataa viime vuonna muutamia vanhoja tammia.

Paikallisten mestareiden opastamina rungoista kuoriutui upeita veistoksia moottorisahalla. Ne on sijoitettu ilahduttamaan vieraita ympäri Disneylandin aluetta.

Kuvat (c) Disneyland Paris


Tunnisteet:

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!