keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Disneylandin lipun hinnat 2015
Kirjoittanut: Mikko Hiiri 3 Kommentteja
Kautta aikain luetuin juttuni tässä blogissa käsittelee Disneylandin lippuja. Lippuihin liittyvät haut ovat myös yleisimpiä, joilla ihmiset tulevat blogiin Googlen kautta.


Pariisin Disneyland teki muutoksia lippujen hinnoitteluun viime vuoden loppupuolella. Mutta johtuen heidän käynnissä olevasta kotisivumuutoksestaan, ne on tähän viikkoon asti ollut saatavissa vain ranskankieliseltä sivulta. Nyt nämä liput löytyvät myös, jos ilmoittaa asuinpaikakseen Suomen.

Kokonaan uudistuneilta sivuilta (joihin palaan muuten lähiaikoina) löytyy yläpalkista Park & Tickets ja sen alta edelleen Park Tickets - näiden kautta pääset Pariisin Disneylandin viralliseen lippukauppaan.

Jos Disneylandin lippujen hinnoittelu on aiemmin tuntunut monimutkaiselta, voi se nyt tuntua vielä hankalammalta. Yritänkin tällä jutulla nimenomaan avata näitä ongelmia. Jos ajatus juuri teille sopivimmista lipuista ei aukea, toivon että pyydätte apua vaikka tuon sivupalkin Chatangon tai Facebookin kautta.

On olemassa ulkopuolisia sivustoja, jotka tarjoavat lippuja Disneylandiin. Keskityn kuitenkin vain lippuihin, jotka on ostettavissa joko virallisesta nettikaupasta tai puiston porteilta.

Pääsääntöisesti lipun ostaminen nettikaupasta on halvempaa tai korkeintaan saman hintaista kuin portilta. Siksi suosittelenkin aina ostamaan liput etukäteen netistä. Lippuja ei suinkaan postitella, vaan nettikaupasta toimitetaan sähköpostina voucher, joka vaihdetaan puiston portilla sijaitsevalla automaatilla "oikeaksi" lipuksi. Tämä on aika nopea toimenpide, mutta vilkkaimpina päivinä jonoa voi syntyä, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä.

Parhaan lippuvaihtoehdon määrittelyä varten itse kunkin pitäisi miettiä seuraavat asiat:

1. Montako päivää aion viettää Disneylandissa?

          Jos haluaa nähdä puistot kunnolla, vierailuun pitää varata hiljaisena aikanakin vähintään kolme             päivää mieluummin neljä.

2. Haluanko vierailla sekä Disneyland Parcissa ja Walt Disney Studios Parcissa samana päivänä?

           Jos aikaa on käyttää vain yksi päivä, valitse vain toinen näistä. Jos et ole aiemmin vieraillut                Pariisin Disneylandissa, valitse silloin ehdottomasti Disneyland Parc.

           Useammankin päivän vierailulla suosittelisin välttämään puistoon toiseen siirtymisiä kesken                päivän.

3. Mitkä ovat vierailun päivämäärät?

            Vältä viikonloppuja ja suosi seuraavan taulukon vihreitä päiviä. Jos Disney tarjoaa niille
            edullisempia lippuja, ne ovat heidän odotustensa mukaan hiljaisempia. Vältä taulukon sinisiä
            päiviä.

Klikkaa suuremmaksi

Tämä päivätaulukko on mainitsemaani lippu-uudistukseen liittyvistä asioista merkittävin.

Netistä ostettavia yhden päivän lippuja on nykyisin kolme erilaista: MINI, MAGIC ja SUPER MAGIC.

SUPER MAGIC -lippu on käytännössä sama kuin portilta ostettava lippu eli se on mahdollista käyttää minä tahansa päivänä. Halloweenin, Joulun ja Uuden Vuoden -ajat, jolloin vaaditaan tämä lippu, ovat älyttömän ruuhkaisia


Niin kuin taulukosta näkyy MINI-liput ovat erittäin edullisia. Hintaero portilla ostettavaan yhden päivän lippuun on peräti 20€. Paitsi, että vihreät päivät ovat hiljaisempia, ne ovat siis merkittävästi halvempia.

MIKKO HIIREN VALINNAT:

1 PÄIVÄN VIERAILU
Pyri ohjaamaan vierailusi vihreälle päivälle (niitä on kumminkin valtaosa kalenterin päivistä ;-) ) ja osta 1 päivän / 1 puiston -lippu etukäteen Disneylandin nettisivuilta.

2 PÄIVÄN VIERAILU
Pyri ohjaamaan vierailusi vihreille päiville. Osta 2kpl 1 päivä / 1 puisto -lippuja ja vietä yksi kokonainen päivä molemmissa puistoissa.

ÄLÄ OSTA 2 päivän lippuja (paitsi jos haluat kaikkia suosituksiani vastaan mennä tumman sinisinä päivinä ja vaihtaa puistoa kesken päivän)!!!!

3 PÄIVÄN VIERAILU

Jos vierailusi osuu vihreille päiville ja et halua vaihtaa puistoa kesken päivän (esim. 2 päivää Disneyland Parc ja 1 päivä Walt Disney Studios Parc) osta kolme 1 päivän / 1 puiston -lippua.

Toisaalta 3 päivää kahden hinnalla (sis. puistonvaihdon kesken päivän) on vain neljä euroa kalliimpi

4 - 5 PÄIVÄN VIERAILU

Tässä kohtaa 4  kolmen tai 5 neljän hinnalla liput ovat edullisimpia päivistä riippumatta.

Tosin tässä kohtaa samoissa hinnoissa liikkuvat myös vuosilippujen hinnat. Niiden ostaminen ei kuitenkaan ole ihan yhtä suoralinjainen toimenpide, joten satunnaiselle seikkailijalle ne eivät ole paras vaihtoehto.

Jos kuitenkin haluat lukea lisää vuosilipuista, suosittelen vierailua DLPGuiden sivuilla.

Törkeän helppoa, eikö?  ;-)



Mitäs pidit?  
Tunnisteet:

3 kommenttia :

  1. Hei!
    Onkohan hinnat nousseet tämän kirjoituksen jälkeen..? Minä nimittäin saan 1 päivän MAGIC lipulle koko ajan hinnaksi 74€ / aikuinen :/ paljon parempi olisi tuo taulukkosi 55€!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosikorotus on tapahtunut tässä välissä, mutta se ei ole ihan noin paljon.... ;-)

      Antamasi 74€/aik on 1 päivän / 2 puiston lippu. 1 päivän / 1 puiston lippu on 59€/aik.

      Disneylandin sivusto on tässä kohtaa hiukan hankala. Pitää nimittäin rullata sivun alareunaan ja klikata nappia:

      Want to know more about 1 day / 1 park tickets ?
      Click here

      Uskoisin, että monet ostavat turhan kalliita lippuja.

      Jos sinulla on lisää kysyttävää, voit ottaa yhteyttä myös viestillä Mikko Hiiren Facebookissa (https://www.facebook.com/mikkohiiriblogi) tai sähköpostilla (mikkohiiriblogi@gmail.com)

      Autan mielelläni!

      Poista
  2. No näinhän se olikin kun vähän kikkaili :D kiitos! Mainiot sivut. Plärään nämä ensin lävitse ja palaan sitten asiaan kysymyksineni, kiitos paljon :)

    VastaaPoista