lauantai 1. marraskuuta 2014
Halloween lohikäärme
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Kaikkeen sitä puolisot tottuvat. Vaimo ei ollut enää moksiskaan, kun viime viikonloppuna totesin:"Tehtäiskö viisimetrinen lohikäärme pihaan Halloweeniksi?"

No, ihan viisimetriseen ei ollut aikaa, mutta "tulta" syöksevä lohikäärmeen pää kumminkin syntyi.

Mallina oli tiestysti Maleficent Prinsessa Ruususesta. Muutaman luonnoskuvan jälkeen alkoi saha laulaa.



Perusmateriaaliksi otin 12mm muottivanerin, koska sitä on riittävän jäykkää, mutta silti helposti muokattavaa ja ennen kaikkea koska sitä sattui olemaan nurkissa.

Kuviosahalla ajelin perusmuodot, käsijyrsimellä hiukan pyöristyksiä ja sitten vaan hion.


Matkan varrella tein muutamia kokeiluja savun suhteen. Tässä kohtaa sierainputket on jo paikoillaan ja pään kokoaminen alkanut.


Suun ja silmien valoja varten ostin Löytötavaratalosta kaksi kappaletta 5€ värillisiä LED-valosarjoja, jotka kiinnitin kuumaliimalla.


Tänä vuonna kiinnitin pään yksinkertaisesti pukkiin laudalla (ensi vuonna sitten se viisimetrinen ruho). Kaulan ja vartalon etuosan muotoilin kanaverkosta ja pinnoitin mustalla kankaalla.

Koko paketti sitten vain pihalle puskien sekaan.


Savukone päälle ja tultasyöksevä lohis heräsi henkiin.


Sen verran pikkupoikaa on vielä itsessäkin, että ryhdyin säykyttely leikkiin itsekin.....

Olin pihalla sytyttämässä roihuja, kun näin kolmen pikku pojan menevän naamarit päällä naapuriin. Ei muuta kuin puskaan lohikäärmeen taa piiloon.

Pojat tulivat meidän ovelle. Laitoin lohikäärmeen syöksemään tulta, ravistelin pensasta ja karjaisin kuin leijona. Pikkaisen (?) pojat säikähtivät.

No, saivat kuitenkin karkkia!!!




Mitäs pidit?  
Tunnisteet: , , ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!