sunnuntai 3. elokuuta 2014
Tunnetko Pariisin Disneylandin osa 1
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Osa Pariisin Disneylandin kohteista perustuu elokuvaan. Osassa innoituksen lähteenä on ollut Disneyn oma elokuva osassa jonkun muun elokuvataiturin tuotos. Onpa niinkin, että osa ajeluista on ollut innoituksen lähteenä uusille elokuville.

Tehdäänpä siis selkoa, mitkä elokuvat kannattaa katsoa (tai olla katsomatta näkökulmasta riippuen) ennen reissua Pariisin Disneylandiin.

Main Street Disneyland-puistossa ei tarjoa yhtään varsinaista ajelua perustuen elokuviin, vaikka monia viittauksia sieltäkin löytyy.



Lähdettäessä kierrokselle myötäpäivään pääsemme Frontierlandiin. Ensimmäinen elokuvakohde löytyy entisen kanoottiseikkailun laiturin vierestä -  Pocahontasin Intiaanikylä leikkialue. Turhaa kai sanoakaan, että se perustuu Disneyn 1995 julkaisemaan Pocahontas-elokuvaan.

Toinen elokuva on oikeastaan vain hipaisu. Frontierland reunalla tönöttävä Phantom Manor kuuluu sarjaan muita Disneyn kummituskartanoita, jotka tunnetaan nimellä Haunted Mansion. Näistä alkuperäisen Disneylandin ajeluun eniten perustuva elokuva Kummituskartanon (Haunted Mansion) tähtenä keekoili itse Eddie Murphy. Phantom Manorin taustatarina on kuitenkin niin erilainen ja ajelukin vielä eri niminen, että en laskisi sitä mukaan tähän listaan.

Viereinen Adventureland sen sijaan tarjoaakin monta eri elokuvaa.


Adventure Islella kohoava Disneyodendron semperflorens grandis eli suuri ainakukkiva (vihannoiva) Disney-puu kantaa oksillaan kohteen La Cabane des Robinson. Robinsonin perheen puutalo perustuu näyteltyyn Disney-elokuvaan Robinsonin perhe.

Elokuvassa Robinsonin perhe haaksirikkoutuu autiolle saaarelle ja rakentaa laivansa osista talon korkeaan puuhun. Juuri tähän taloon Adventure Islellakin pääsee kiipeilemään.

Robinsonin perheen vieressä asustaa kapteeni koukku laivassaan. Koukku tietenkin seikkaili elokuvassa Peter Pan.

Aladdin on kolmas Adventurelandin elokuvatuttavuuksista. Hänet tapaa Le Passagé d´Aladdin näyttelyssä, jossa kerrotaan Aladdinin seikkailuista dioraamojen avulla. Lisäksi Aladdinin taikalampun löytää torilta hieman kulman takaa Agrabah Cafeen viereltä.


Elokuvista tuttuun taustaan pohjaa myös Indiana Jones and temple of peril -vuoristorata. Ensimmäinen silmukan sisältänyt Disney-vuoristorata Adventurelandin kulmassa pohjaa tietenkin Indyn seikkailuista kertoviin neljään elokuvaan (Kadonneen aarteen metsästäjät, Tuomion temppeli, Viimeinen ristiretki ja Kristallikallon valtakunta), mutta ei mihinkään niistä suoranaisesti eli sitä ei varsinaisesti voisi laskea mukaan tähän listaan - mutta lasketaan silti.... kaikki yllämainituista kun ovat kuitenkin katsomisen arvoisia leffoja. Viidennestäkin Indysta liikkuu huhuja nyt, kun Disney osti itselleen oikeudet Indiana Jonesiin.

Toisessa äärilaidassa Adventurelandia sijaitsee Pirates of the Caribbean -ajelu. Kaikki viimeisten vuosien aikana silmiä auki pitäneet ovat jossain muodossa törmänneet siitä innoituksen saaneeseen elokuvasarjaan.

Eniten viittauksia ajeluun löytyy sarjan ensimmäisestä eli Mustan helmen kirouksesta. Joskin useat niistä tajuaa vasta kun on ensin käynyt ajelussa. Pariisin ajeluun ei vielä ole lisätty Jack Sparrown hahmoa, kuten ison rapakon toisella puolella. Elokuva, joka sai alun ajelusta, muuttaa nyt siis jo ajelua...

Fantasyland on varsinainen Disney-elokuvien paratiisi.


Näkyvimpänä on tietenkin le Chateau de la Belle au Bois Dormant - Prinsessa Ruususen linna. Linnasta kirjoittelin aikanaan sarjan juttuja (osa 1, osa 2, osa 3 ja osa 4). Tyhmää edes sanoa, mutta tämä perustuu tietenkin Disneyn klassikkoon Prinsessa Ruusunen. HUOM! tyrmän lohikäärme ei ole Pahatar - Maleficent ;-)

Disneyn ensimmäinen täyspitkä animaatioelokuva Lumikki ja seitsemän kääpiötä on luonnollisesti saanut oman ajelun - Blanche Neige et les Sept Nains.

Samaa klassikkosarjaa edustavat vastaavasti Pinokkio - Les Voyages des Pinocchio ja Peter Pan - Peter Pan´s Flight. Kaikki nämä kolme ovat ns. sanottuja Dark Ride -ajeluita, joissa matkaajaa viedään läpi elokuvan maisemien ja juonen pienissä vaunuissa.

Pitkäkorvainen norsun poikanen Dumbo on saanut Fantasylandiin peräti kaksi ajelua. Toinen on tietenkin nimikko ajelu Dumbo, jossa pääsee Dumbon itsensä selkään. Toinen on  hiukan piilossa Fantasylandin perällä sijaitseva Casey Jr - le Petit Train du Cirque. Tämän vauhdikkaan (!) lasten ajelun kyytipelinä on Dumbo-elokuvan sirkusjuna.

Toinenkin elokuva on saanut kaksi kohdetta Fantasylandiin. Ihmemaahan Liisan kanssa päästään Liisan Labyrintissä ja Teekuppi-ajelun pyörteissä. Tämä ei tietysti ole sinänsä ihmekään, sillä onhan Disney tehnyt kaksi Liisa Ihmemaassa elokuvaakin - jälkimmäinen Tim Burtonin ohjaama vuodelta 2010 on ehkä kumminkin aika kaukana näistä huvittelukohteista.


Disneylandissa viimeisenä saavumme Discoverylandiin. Ensimmäinen elokuvaan pohjautuva ajelu on Buzz Lightyear´s Laser Blast. Se perustuu Disney-Pixarin elokuvaan ToyStory 2. Miksi juuri kakkoseen? No, kakkososan ja tämän ajelun pahis on Keisari Zurg.

Toinen Disney-elokuvaan perustuva kohde löytyy Space Mountainin edestä - Les Mystéres du Nautilus.
Kapteeni Nemon sukellusveneeseen Nautilukseen pääsee tutustumaan tässä vuodelta 1954 peräisin olevaan elokuvaan Sukelluslaivalla maapallon ympäri perustuvassa kohteessa.

Star Tours simulaatioseikkailu perustuu Tähtien sota -elokuviin, jotka Disney nykyisellään niin ikään omistaa. Pariisin Disneylandin versio on vielä alkuperäinen ja sijoittuu aikaan alkuperäisen trilogian jälkeen. Star Toursin uuden version tulosta myös Pariisiin on alkanut kuulua melko vahvoja huhuja. Pidetään siis peukkuja. Vaikka ei suoraan elokuvasta olekaan lasketaan tämäkin mukaan.

Sitten siirrytäänkin Walt Disney Studios -puiston puolelle. Lähdetään taas kierrokselle myötäpäivään. Ensimmäisenä elokuvakohteena tulee vastaan Stitch Live!, jonka päähahmona heiluu kukas muukaan kuin Lilo ja Stitch elokuvan toinen päätähti.


Hiukan peremmällä Backlot alueella punamustassa hallissa pesää pitää Armageddon, les Effets Spéciaux. Bruce Willisin tähdittämä Armageddon vuodelta 1998 on Disneyn Touchstone Picturesin tuottama elokuva. Ajelussa kävijät pistetäänkin juuri elokuvan tehosteiden keskelle.

Backlot Express -ravintolan vieressä majaa pitää Hämähäkkimies. Tässä kohteessa jokainen halukas pääsee kuvauttamaan itsensä Hämiksen kanssa. Tämä meet´n´Greet avattiin mainostamaan uutta Amazing Spiderman 2 -elokuvaa, joka sai Suomessa ensi-iltansa huhtikuussa. Se siis perustuu elokuvaan, mutta vaikka Hämähäkkimies on Marvelin hahmo (Disney omistaa Marvelin nykyisin) se ei ole Disneyn tai Marvel Studioissin elokuva vaan Sony Picturesin.... kummallisia nämä lisenssikuviot ;-)

Vastakkaisella puolella puistoa on kokonainen alue täynnä Toy Storya. Toy Soldiers Parachute Dropissa jonotetaan läpi Camp Emeryn muovisotilastukikohdan kohti laskuvarjotornia. Slinky Dog ZigZag Spinnissä astutaan koiran arkeen ja jahdataan omaa häntää. RC Racer on alueen hurjin ajelu - vauhtia, korkeutta ja takaperin menoa. Ajeluiden hahmot esiintyvät pääosin kaikissa kolmessa Toy Story elokuvassa, mutta koska alue kokonaisuutena kuvaa Andyn takapihan nurmikkoa ja leikkejä - sanoisin että oikeastaan se perustuu ensimmäiseen ja toiseen elokuvaan.

Cars Race Rally on lähempänä Toon Studiosin edustaa. Nimestä jo selviää, että Autot-elokuvasta puhutaan ja nimenomaan ykkösestä, sillä vahvasti Syyläricityn hengessä mennään.

Vastapäätä Autoja kohoaa alueen petollisin ajelu Tärskyn Vuoristorata. Alun perusteella sitä voisi luulla melkolailla lasten ajeluksi, mutta eihei.... vauhtia ja pyöritystä riittää - aivan kuten Itä-Austrarian virrassa Nemoa etsimässä -elokuvassa, johon ajelu perustuu.


Tärskyn vierestäkin löytyy elokuvaan perustuva ajelu - Les Tapis Volants. Lentävät matot suoraan Disneyn Aladdin elokuvasta. Tämä ajelu koki juuri erittäin perusteellisen uudistumisen ja avautui yleisölle uudestaan pari viikkoa sitten.

Viimeisenä, sokerina pohjalla, Walt Disney Studios -puiston uusi helmi Ratatouille: L’Aventure Totalement Toquée de Rémy. Remyn pähkähullu seikkailu avautui viimein neljän vuoden rakentamisen jälkeen ja kohotti rimaa kaikille tuleville ajeluille. Rottatouille-elokuvaan perustuva huikea seikkailu aukesi 10. heinäkuuta ja valtavat jonot siitä lähtien ovat jo osoittaneet sen olevan huippua.

Molemmissa puistoissa on näiden lisäksi muutamia ajeluita, joissa näytetään kohtauksia tai muuten viitataan useisiin eri elokuviin. Niihin en keskity tällä kertaa - ehkä jossain vaiheessa myöhemmin.

Lisäksi elokuvia on taustalla myös useamman eri ravintolan taustalla sekä loputtomasti pieniä viittauksia siellä täällä muualla.


Vastaus viikko sitten esitettyyn kysymykseen:


Vastauksena viikko sitten esitettyyn kysymykseen listaan elokuvat tähän alle.

Kysymys oli kolmiosainen. Muiden kuin Disney-elokuvien kohta oli oikeastaan pieni kompa. Indiana Jonesit, Tähtien sodat, Armageddon ja Pixar-elokuvat eivät ehkä tekohetkellään ole olleet Disneyä tai ne ovat Disneyn omistavan studion tekoa, mutta tällä hetkellä Disney omistaa kaikkien näiden oikeudet.

Oikeaksi vastaukseksi hyväksyn siis oli ne merkitty kumpaan tahansa kohtaan.

Kohteita, jotka ovat innoittaneet elokuvan on oikeastaan siis vain Pirates of the Caribbean, mutta Phantom Manorista ei mene miinuksia.

Elokuvat kohteiden taustalla:



Pocahontas, 1995
Robinsonin perhe, 1960
Peter Pan, 1953

Aladdin, 1993

Indiana Jones,
Kadonneen Aarteen Metsästäjät, 1981
Tuomion temppeli, 1984
Viimeinen Ristiretki, 1989
Kristallikallon valtakunta, 2008
Mustan Helmen Kirous, 2003
Prinsessa Ruusunen, 1959
Lumikki ja seitsemän kääpiötä, 1937
Pinokkio, 1940
Dumbo, 1941

Liisa Ihmemaassa, 1951

Toy Story - Leluelämää, 1995
Toy Story 2, 1999

Sukelluslaivalla maapallon ympäri, 1954
Tähtien sota,
Uusi Toivo, 1977
Imperiumin Vastaisku, 1980
Jedin Paluu, 1983
Lilo ja Stitch, 2002
Armageddon, 1998
Amazing Spiderman 2, 2014
Autot, 2006
Nemoa etsimässä, 2003
Rottatouille, 2007
 Pocahontas Indian Village, Frontierland, Disneyland
 Le Cabane des Robinson, Adventureland, Disneyland
 Captain Hook´s Pirate Ship, Adventureland, Disneyland
 Peter Pan´s Flight, Fantasyland, Disneyland
 Le Passagé d´Aladdin, Adventureland, Disneyland
 Les Tapis Volants, Toon Studios, Walt Disney Studios




 Indiana Jones and the Temple of Peril, Adventureland, Disneyland
 Pirates of the Caribbean, Adventureland, Disneyland
 Le Chateau de la Bella au Bois Dormant, Fantasyland, Disneyland
 Blanche Neige et les Sept Nains, Fantasyland, Disneyland
 Les Voyages des Pinocchio, Fantasyland, Disneyland
 Dumbo the Flying elephant, Fantasyland, Disneyland
 Casey Jr - le Petit Train du Cirque
 Alice´s Curious Labyrinth, Fantasyland, Disneyland
 Mad Hatter´s Teacups, Fantasyland, Disneyland
 Toy Story Playland, Toon Studios, Walt Disney Studios
 Buzz Lightyear´s Laser Blast, Discoveryland, Disneyland
 Toy Story Playland, Toon Studios, Walt Disney Studios
 Les Mystéres du Nautilus, Discoveryland, Disneyland



 Star Tours, Discoveryland, Disneyland
 Stitch Live!, Production Courtyard, Walt Disney Studios
 Armageddon, Les Effets Spéciaux, Backlot, Walt Disney Studios
 Meet Spiderman, Production Courtyard, Walt Disney Studios
 Cars Race Rally, Toon Studios, Walt Disney Studios
 Crush´s Coaster, Toon Studios, Walt Disney Studios
 Ratatouille: L’Aventure Totalement Toquée de Rémy, Walt Disney  Studios




Tunnisteet: ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!