sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Mitä sitten maksoi vierailu Mikin luona? Todellisuus vs. Budjetoitu
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Viime vuoden marraskuussa kirjoitin jutun Pariisin Disneylandin matkan kustannuksista.

Nyt tuon jutun pohjalla ollut matka on tehty ja on aika katsoa pysyimmekö budjetissa.

Meidän perheemmehän vielä toistaiseksi koostuu kahdesta aikuisesta ja 3v Ainosta sekä 1,5v Eliaksesta.






  1. Matka lentokentälle ja takaisin
    Tältä osin kaikki osui aika hyvin kohdalleen. Polttoaineenhinta oli hiukan enemmän kuin olin arvioinut, mutta koska olin alunperin pyöristänyt loppusummaa ylöspäin 30€ hinta toteutui.

  2. Hotelliyö ennen lähtöä
    Käytimme oman huoneemme maksuun Hotel Bonus Clubin -etuseteleitä. Etusetelin arvo on á 12€ eli 6 x 12€ = 72€. Isovanhempien huone oli seniorihuone seuramatkalaisille ja maksoi 89€. Näistä kumpikaan ei ole ihan normaalihinta.

    Olin budjetoinut 134€/yö eli alle mentiin. Olisin valmis sanomaan, että erikoishinnoilla alle, mutta vähintään 100€ kannattaa budjetoida.

  3. Autoparkki matkan ajaksi
    Tämän kohdalla ei pitänyt olla arvailua, mutta budjetoidun 39,10€ sijasta Lentoparkin kanta-asiakaskortilla maksoin vain 39€. ;-)

  4. Lennot sinne ja ehkä takaisin
    Lentovaraus oli jo tehty ja maksettu jutun kirjoitusvaiheessa eli toteutunut oli budjetoitu 699€. (2 x aikuinen á 238€, 1 x lapsi á 212€ ja 1 x sylilapsi 11€)

    Lennot oli hankittu juuri oikeaan aikaan, sillä sen jälkeen hinta nousi muutamalla pykälällä suuruusluokkaan 900€ ja pysyi siinä ihan lähtöön asti.

  5. Lentokenttäkyyti Charles DeGaullelta Disneylandiin ja takaisin
    ATS Parisia käytimme kuten suunnittelimmekin hinta sinänsä täsmäsi, mutta en ollut budjetoinnissa huomioinut tippiä eli maksoimme 10€ enemmän. Toteutuma 130€.

    Käytännössä hinta oli muutaman kympin kalliimpi, koska meillä oli mukanamme myös isovanhemmat (2 x aik), mutta kaikki hinnat on laskettu vain meidän perheeltämme

  6. Hotellimajoitus ja puistolippupaketti
    Hotellipakettikin oli jo selvä edellistä juttua kirjoitettaessa. Paketin hinta kuudelta yöltä 1218€

  7. RER-junaliput
    Arviolta olin laittanut noin 50€. Tarkka toteutuma oli 50,55€

  8. HopOn HopOff -kiertoajelu
    Kiertoajelu ja risteily toteutuivat suunnitellusti. Hinnaksi olin laskenut 72€ meidän perheeltä. Toteutuma oli kuitenkin vain 64,60€.

    Syynä säästöön oli tämä: Olin katsonut hinnat LesCarsRouges-sivustolta. Tämä kyseinen yhtiö oli hiljattain liittynyt maailmanlaajuiseen BigBus kiertoajeluyhtiöön ja heidän sivujensa kautta hinta oli halvempi täsmälleen samasta paketista.

  9. Ruokailut
    Ruokailuun oli budjetoitu 50€ x 2 aikuista + 25€ x 2 lasta x 8 päivää = 1200€. Toteutuma oli 741,72€ + 70€ tippiä = 811,72€. Söimme siis reilusti alle budjetin (388,28€).

    Oliko budjetti laskettu päin peppua? Väärillä lähtötiedoilla? Kyllä ja ei. Tiesin etukäteen, että ruokabudjetti pitää ja jää mieluummin alle.

    Isoin ero tulee päivien määrästä. Olimme kyllä kahdeksana päivänä liikkeellä, mutta lähdimme kotona ensimmäisenä päivänä kotoa vasta kolmen eli söimme matkabudjetista vain yhden kerran. Samoin viimeisenä päivänä söimme vain kerran ja siihen kaavailtu pöytiintarjoiluravintolalounas vaihtui McDonald´s noutoateriaan. Näille kahdelle päivälle oli budjetissa laskettu yhteensä 300€, kun todellinen summa oli 82,05€. Nämä kaksi päivää siis alittivat budjetin 217,95€:lla.

    Toinen merkittävä ero tulee Eliaksen ruokailuista. Elias söi yllättävän monessa paikassa ilmaiseksi tai pelkän juoman hinnalla. Jos lähtö- ja paluupäivä otetaan pois, Eliaksen ruokailut maksoivat 52,01€. Budjetoitu on 150€ eli tästä tuli liki satasen alitus.

    Jäljelle jäävä noin 70€ alitus on melkein sama summa kuin EuroDisneyn Osakkeenomistajaklubin jäsenkortilla saamamme alennus ruokailuista.

    Yhteenvetona voisin todeta: Jos haluaisin tarkentaa budjettia, laskisin lähtö- ja paluupäivän ruokabudjetin eri tavalla. Muuten käyttäisin edelleen 50€/pv/aik ja 25€/pv/lapsi.

  10. Matkavakuutus
    Tähän ei ole paljon sanottavaa, 50€

Matka lentokentälle ja takaisin         30€      30€
Hotelliyö ennen lähtöä                 134€     100€ erotus     -34€
Autoparkki matkan ajaksi             39,10€      39€ erotus   -0,10€
Lennot sinne ja ehkä takaisin          699€     699€
Lentokenttäkyyti CDG -DLRP - CDG       120€     130€ erotus      10€
Hotellimajoitus ja puistolippupaketti 1218€    1218€
RER-junaliput                           50€   50,55€ erotus    0,55€
HopOn HopOff -kiertoajelu               72€   64,60€ erotus   -7,40€
Ruokailut                             1200€  811,72€ erotus -388,28€
Matkavakuutus                           50€      50€

Yhteensä                           3612,10€ 3192,87€ erotus -419,23€

Me siis matkailimme alle budjetoidun. Pääasiassa erotus tuli ruokailuista, jotka edellä jo kävinkin läpi.

Kuten alkuperäisessä jutussa mainitsin tästä laskelmasta puuttuvat tuliaiset itselle ja muille. Tällä reissulla me käytimme niihin reilun 300€. Jokainen voi tietysti puntaroida tuliaisbudjettinsa makunsa mukaan.


Alkuperäinen Budjettijuttu on parina viime viikkona keikkunut luetuimpien juttujen kärjessä. Otan luvan olettaa, että joku(t) suunnittelevat lähtöä Pariisin Disneylandiin.

Jos voin olla jotenkin avuksi, teen sen mielelläni. Yhteyden saa vaikka sähköpostilla.


Mitäs pidit?  
Tunnisteet: , ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!