perjantai 7. helmikuuta 2014
Kameroita, onhan noita osa 11
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Melkein tälläistä asiaa harrastanutta valokuvaajaa hävettää laittaa puhelin muiden kameroiden joukkoon.


Rehellisyyden nimissä niin on kumminkin tehtävä. Onhan noita kameroita ollut puhelimissa jo pitkään. Ostin pari vuotta sitten tämän iPhone 4S:n. Tämän kuvia on jo kehdannut käyttääkin.


Missään nimessä en lähtisi lomareissuun pelkästään puhelin kamerana. Oli megapikselit mitä tahansa, kohtuullisen edullinen digipokkarikin pesee kumminkin kamerapuhelimen.

Ongelma on yleensä valo tai sen puute. Kamerapuhelimien optiikka on kooltaan aina pieni. Se tarkoittaa, että myös miljoonakennolle pääsevän valon määrä on pienempi kuin kameroissa. Hyvässä valaistuksessa kamerakännyköillä pärjää.


Olen kuitenkin huomannut, että tämän myötä kuvaaminen on arkipäiväistynyt. Varsinkin filmiaikaan, mutta myös digiaikaan kuvataan jouluna ja juhannuksena. Kameran esiin ottamiseen pitää olla syy.

Parhaat iPhonella otetut kuvat ovat niitä jokapäiväisiä hassuja juttuja. Erityisesti olen kokenut sen hyvänä tapana taltioida lasten kasvua.









Tunnisteet:

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!