tiistai 21. tammikuuta 2014
Pakkaamisvinkki #6
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
Käytä roskapusseja!

Meillä on lasten synnyttyä ollut tapana ottaa matkoille mukaan rulla roskapusseja - ihan jo pelkästään käytettyjä vaippoja varten. Suljetussa pussissa vaipan kehtaa jättää useimmissa paikoissa ihan normaaliroskikseen ilman että tarvitsee miettiä haju yms. asioita.

Jossain vaiheessa keksin, että samoja kasseja voisi hyödyntää jo menomatkalle pakattaessa.



Pakattavissa on paljon pieniä asioita; sukat, alushousut, lasten vaatteet jne. Näitä on myös yleensä kappaleina useita - riippuu tietysti montako päivää pidät samoja kalsareita.


Kun tarpeellinen määrä sukkia tms. on valittuna, pistetään ne pussiin. Pussissa ne pysyvät yhdessä paikassa eivätkä putoile sängyn alle tai muuten jää laukusta.


Pussista kannattaa juuri ennen laukkuun laittoa puristaa ylimääräinen ilma pois. Näin paketista tulee vähän kuin tyhjiöpakattu siisti pakattava.

Pusseja ei kannata solmia, silloin niitä pystyy käyttämään perillä vaippapusseina, likavaatepusseina tai vaikka pakata tavarat paluumatkalle samalla tavalla ja käyttää kotona roskapusseina.



Tunnisteet:

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!